Hollannissa sikatiloilla menee parhaiten kymmeneen vuoteen
Maito- ja viljatilat tekevät heikkoa tulosta.Sikatilat ovat vuoden voittajia Hollannissa. Varsinkin porsastuotantotilat ovat onnistuneet kohentamaan tulostaan. Viime vuonna ne tekivät keskimäärin 60 000 euroa tappiota tilaa kohti, tänä vuonna kertyy 131 000 euroa voittoa.
Wageningenin taloudellisen tutkimuslaitoksen tuloksista kertoo ruotsalainen ATL-lehti.
Kiinan-vienti on nostanut sianlihan hintaa Hollannissa tänä vuonna kahdeksan prosenttia. Pikkuporsaiden kasvava kysyntä on nostanut niiden hintaa 32 prosenttia.
Sikatiloilla tulot ovatkin nyt korkeimmillaan kymmeneen vuoteen.
Kasvihuonetuotannolla menee hyvin jo toista vuotta peräkkäin.
Viime viikkojen hinnannousut eivät vielä näy maitotilojen tuloksessa.
Keskimääräisellä maitotilalla on 101 lypsävää. Sen tulos laski viime vuoden 23 000 eurosta 16 000 euroon.
Viljanviljelylläkään ei mene hyvin. Viidennes tiloista, pääasiassa pienimmät, tekee tappiota.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

