Kainuun Sanomat: Tie luomun supermaakunnaksi katkesi Vaalan lähtöön
Kainuun tavoite luomun 30 prosentin osuudesta peltopinta-alasta oli saavutettavissa jo tänä vuonna, mutta Vaalan lipeäminen osaksi Pohjois-Pohjanmaata tuo mutkia matkaan.Kainuun Sanomat (19.4.) kertoo, että Kainuu oli saavuttamassa luomutavoitettaan, 30 prosentin osuutta peltopinta-alasta, jo tänä vuonna.
Maakunnan läntisin kunta, Vaala, liittyi kuitenkin Pohjois-Pohjanmaahan tämän vuoden alusta. Samalla lähti noin 3 000 luomuhehtaaria, kun niitä oli viime vuoden lopussa koko Kainuussa 8 500.
Lehti kertoo, että viime vuoden lopulla Kainuun peltoalasta luomulla oli yli 27 prosenttia, joka oikeutti johtavan luomumaakunnan maineeseen. Nyt luomualan arvioidaan jäävän viidennekseen, mikä tarkoittaisi Pohjois-Karjalan vievän ykköspaikan. Sen peltoalasta on luomussa 22,5 prosenttia.
Kainuulainen luomutila tuottaa etupäässä nurmea. Suurin osa tiloista on sellaisia, joissa pellot ovat luomussa mutta eläimet eivät. Alueella on vain yksi luomumaitotila, eläintiloja yleensä on Vaalan lähdön jälkeen parikymmentä.
Kainuun Sanomien haastatteleman luomuasiantuntijan mukaan luomusta ei juuri vaihdeta tavanomaiseen vaan siitä luovutaan tilasta luovuttaessa. Luomustatuksen koetaan siis olevan hyödyllinen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

