Hiehojen poikimaikää pitäisi hilata alas
Vain huolella hoidetusta ja hyvin ruokitusta vasikasta voi tulla tuottava ja pitkäikäinen lypsylehmä. Nuorkarja jää kuitenkin monella tilalla lehmien varjoon.
Yksi nuorkarjan hoidosta kertova mittari on hiehon ikä ensimmäisen poikimisen aikaan, palveluryhmäpäällikkö Sanna Nokka Pro Agriasta kertoi nuorkarjan teemavuoden avausseminaarissa Helsingissä tiistaina.
Kun ruokinta, hoito ja kasvuolot ovat kunnossa, eläin kasvaa vauhdikkaasti ja saavuttaa sopivan siemennyskoon varhain.
Hyvä tavoite on, että ensimmäinen poikiminen tapahtuisi noin 24 kuukauden iässä. Pro Agrian tilastojen mukaan keskimääräinen ensimmäisen poikimisen ikä oli meillä viime vuonna 26,8 kuukautta.
Tuoreen brittitutkimuksen mukaan holsteinhiehon pitäisi kasvaa vähintään 750 grammaa päivässä, jotta se saavuttaisi siemennykseen sopivan 350 kilon painon 13–14 kuukauden ikäisenä.
Nuorena poikineet eläimet tuottavat enemmän ja ovat kestävämpiä, Nokka kertoo.
Brittitutkimuksen mukaan 23–25 kuukauden iässä poikineet tuottivat viiden vuoden aikana keskimäärin 22 500 kiloa maitoa. 26–30 kuukauden iässä poikineilla vastaavan jakson tuotos oli 20 600 kiloa.
Nuorena poikineiden hedelmällisyys säilyi parempana myös ensimmäisen ja toisen tuotoskauden jälkeen
Kun poikimaikä nousee yli 25 kuukauden, yhä harvempi eläin saavuttaa kolmannen tuotoskauden.
Hiehojen hidas kasvu on ongelma myös tilankäytön suhteen. Se aiheuttaa ruuhkaa ja ylitäyttöä, Nokka totesi.
SATU LEHTONEN
Nuorkarjan teemavuoden järjestävät Valio, Valioryhmän osuuskunnat, Pro Agria Keskusten liitto ja keskukset, Eläintautien torjuntayhdistys ETT,
Faba ja Maatalouden Laskentakeskus.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
