Hampunviljelyyn halutaan selkeät pelisäännöt: Fimealle pitäisi ilmoittaa viljelystä aina etukäteen
Hallituksen esityksen mukaan hamppua saisi viljellä ainoastaan kuidun tai siemenen tuottamista varten mutta ei käytettäväksi huumausaineena.Mikäli hallituksen esitys huumausainelain muuttamisesta astuu voimaan vuonna 2024, hampun viljelystä pitäisi jatkossa ilmoittaa etukäteen Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukselle (Fimea).
Lisäksi hampun viljelijän täytyisi pitää kirjaa viljelemästään hampusta, ilmoitettava Fimealle toimintaansa koskevista olennaisista muutoksista sekä tehtävä vuosittain ilmoitus edellisen vuoden aikana viljellystä hampusta ja sadon käyttötarkoituksista.
Viljellä saisi vain EU:ssa tukikelpoiseksi hyväksyttyjen lajikkeiden siementä. Viljely olisi sallittua ainoastaan kuidun tai siementen tuottamiseen mutta ei käytettäväksi huumausaineena.
Myös hampun kasvinjalostukseen vaadittaisiin jatkossa lupa Fimealta.
Hampusta tuotetaan muun muassa kuitua, puumaista päistärettä ja siementä. Siementä tai siitä valmistettua hamppuproteiinia käytetään esimerkiksi elintarvikkeissa ja lemmikki- ja tuotantoeläinten rehuna.
Siemenestä puristettua hamppuöljyä käytetään elintarvikkeissa ja kosmetiikassa. Varren kuitua voi hyödyntää eristeaineissa, kuivikkeissa ja kateaineissa.
Suomessa hamppua viljellään nykyisin noin 2 000 hehtaarilla. Viime vuonna sen viljelyä koskevia tukihakemuksia jätettiin 232, joista suurin osa koski siementen tuotantoa.
Hallituksen esitys huumausainelain muuttamisesta on lausunnolla 6.6. saakka. Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2024.
Lausuntopyynnöt STM:n sivuilla
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




