Auraus ajoittaa siiklin juhannukseksi
Hannu Lumiaho Siikajoen Paavolasta aurasi lumet perunapelloiltaan maanantain, tiistain ja keskiviikon aikana. Pekka Fali Kuva: Viestilehtien arkistoSIIKAJOKI (MT)
Limingan ja Oulaisten välillä ajavat saattavat Paavolan kohdalla ihmetellä, mitä viljelijä tekee lumisilla pelloillaan maalis–huhtikuun vaihteessa.
Kyseessä ei ole aprillipila, vaikka viljelijää itseäänkin naurattaa. Hannu Lumiaho, 53, auraa lumet pois hehtaarin kokoiselta alueelta, jolla hän viljelee varhaisperunaa.
”Auraus jouduttaa maan sulamista ainakin viikolla”, Lumiaho kertoo kokemuksen syvällä rintaäänellä.
Kun parikymmensenttinen lumikerros on poistettu, kevätaurinko sulattaa maan nopeasti.
Paavolan siikli on himoittu herkku Oulun torilla juhannuksesta heinäkuun loppuun.
Aikaisimmillaan Lumiaho on päässyt istuttamaan perunat 16. huhtikuuta, mutta aina viimeistään vappuna.
Kasvusto kestää harson alla parin asteen pakkasenkin.
Lumiaho on myynyt viljelemäänsä siikli-perunaa Oulun kauppatorilla jo vuodesta 1984 lähtien.
”Uusi peruna on juhannuksena ehdoton”, hän toteaa. Silloin tehdään tili.
Juhannuksena siiklin kilohinta torilla on jopa yli viisi euroa. Hinta tipahtaa äkkiä.
Lumen auraus on kuulunut Lumiahon taktiikkaan jo vuosikymmeniä. Naapurin isäntä on seurannut esimerkkiä.
”Vain kahdesti siikli ei ole ehtinyt juhannukseksi”, Lumiaho kertoo.
Joskus hän on saanut siikliä myyntiin jo 12. kesäkuuta, mutta pohjoispohjalaiset eivät osaa kaivata uutta perunaa niin aikaisin.
Siiklin sato vaihtelee 5–10 tonnin välillä.
Varhaisperunan lisäksi Lumiaho viljelee ohraa karjatiloille. Peltoa on yhteensä 60 hehtaaria.
Perunapellot Lumiaho auraa kolmessa päivässä, kun ei tee kovin pitkää päivää.
Nyt vesisade ei olisi pahitteeksi, sillä se sulattaisi maan kunnolla. Sen jälkeen viljelijä toivoo valoa ja lämpöä.
SUVI NIEMI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
