Tukea sikojen hyvinvoinninedistämiseen saa vielä ensi vuonna
Kaikkien sikaloiden on ensi vuoden alusta lähtien täytettävä uuden hyvinvointiasetuksen määräykset. Niiden mukaan lihasikalan ritilälattian raot saavat olla enimmillään 18 millimetriä leveät.
Asetukseen on kuitenkin lähiviikkoina tarkoitus tehdä muutos, joka sallii kolmen millimetrin poikkeaman. Rako saa siis olla enimmillään 21 millimetriä.
”Tällaista muutosta kaavaillaan ja suurella todennäköisyydellä se tehdään”, maatalousosaston päällikkö Esko Juvonen maa- ja metsätalousministeriöstä kertoo.
Tilojen, jotka joutuvat muuttamaan rakenteita, pitäisi hakea investointitukea viimeistään perjantaina 19.10. Näin tukipäätös ja muutokset ehtivät vuoden 2012 puolelle.
Haku vaatii elinkeinosuunnitelman, eikä tukea myönnetä alle 5 000 euron investointiin.
Tukea voi hakea vielä ensi vuoden tammikuussakin.
Tuotanto on kuitenkin keskeytettävä, kunnes eläintilat vastaavat voimassa olevia hyvinvointivaatimuksia.
”Kevät voi olla kulunut ennen kuin muutokset on tehty”, Juvonen sanoo.
Valtaosa suomalaisista sikaloista ei joudu investoimaan lattiarakenteisiin, mikäli kolmen millimetrin poikkeama tulee voimaan.
”Korjausinvestointeja ei ole vielä juurikaan tehty, tilat ovat odottaneet rajoja”, Juvonen kertoo.
Muutoksia joutuvat tekemään tilat joiden sikala on rakennettu vanhemmilla kuin vuoden 2002 säännöillä sekä tilat joilla lattian kuluminen on suurentanut rakoja.
”Tilojen kannattaisi herätä ja hakea tukea nyt. On tärkeää, että asiat ovat vuodenvaihteessa kunnossa”, MTK:n kotieläinasiamies Jukka Rantala muistuttaa.
Rantala harmittelee, että investointi osuu huonon kannattavuuden aikaan. ”Pelisäännöistä on kuitenkin pidettävä kiinni.”
TERHI TORIKKA
Tilojen
kannattaisi
hakea tukea nyt.
On tärkeää,
että asiat ovat
vuodenvaihteessa kunnossa.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
