Magnesium ehkäisee poikimahalvauksia


Säilörehun sisältämä magnesium riittää yleensä hyvin tuotantokaudella oleville lehmille, mutta täyttää vain puolet umpilehmien magnesiumtarpeesta. Lisämagnesiumia pitääkin antaa umpikauden lopussa kivennäissekoituksena tai magnesiumoksidina rehun joukossa. Kuva: Markku Pulkkinen

Poikivien lehmien kohdalla seurataan yleensä enemmän kalsiumin kuin magnesiumin saantia. Kalsiumin lisäksi maitoon erittyy kuitenkin myös paljon magnesiumia.

Vähintään puolet lehmistä kärsii kalsiumin puutteesta poikimisen aikana tai sen jälkeen. Kalsiumvaje johtuu usein nimenomaan magnesiumin puutteesta. Magnesiumin puute vähentää lisäkilpirauhashormonin erittymistä, mikä puolestaan vähentää veren kalsiumpitoisuutta. Rehun korkea kaliumpitoisuus haittaa puolestaan magnesiumin imeytymistä vereen.

Eläinlääkäri Henrik Lindberg on selvittänyt lisensiaattityössään lehmien magnesiumin saantia ja havainnut aikaisemmat magnesiumsuositukset liian mataliksi.

"Magnesiumpitoisuuden nostaminen 0,3 prosentista 0,4 prosenttiin umpilehmien rehukuiva-ainekilossa vähentää tutkimusten mukaan poikimahalvausriskiä peräti 62 prosenttia. Rehun magnesiumpitoisuus on merkittävin poikimahalvauksiin vaikuttava tekijä. Magnesiumin saantiin onkin kiinnitettävä huomiota erityisesti ummessaolokauden lopulla", Lindberg painottaa.

"Magnesiumin puutosta on melko hankala havaita. Verinäytteestä se ei onnistu. Maidontuotannon lasku voi olla yksi merkki puutoksesta. Parhaiten magnesiumvajeen pystyy havainnoimaan virtsanäytteestä, mutta sen saaminen on työlästä. Mittaamisen sijaan olisikin huolehdittava siitä, että lehmät saavat suosituksen mukaisen määrän magnesiumia."

Näkymätönkin kalsiumvaje, johon magnesium on usein osasyynä, voi johtaa muun muassa jälkeisten jäämiseen, kohtutulehdukseen, heikentyneeseen hedelmällisyyteen, lihastoiminnan heikkenemiseen, ketoosiin ja maksan rasvoittumiseen.

Umpilehmät eivät saa säilörehusta tarpeeksi magnesiumia, joten sitä on lisättävä rehuihin. Magnesiumin saantisuositus ummessaolokauden viimeisinä viikkoina on 0,35–0,4 prosenttia rehukuiva-ainekilossa. Kun pitoisuus on korkea, imeytyy magnesium myös passiivisesti pötsissä, vaikka aktiivinen imeytyminen olisi esimerkiksi rehun korkean kaliumpitoisuuden vuoksi häiriintynyt.

"Magnesiumin saanti varmistetaan syöttämällä se täydennysrehuna. Magnesium voidaan tarjota kivennäissekoituksena tai sekoittamalla magnesiumoksidi appeen joukkoon. Myös laidunnurmelle kannattaa levittää magnesiumoksisidia noin 30 kiloa hehtaarille", Lindberg opastaa.


Magnesiumoksidi on Lindbergin mukaan käytännöllisin ja suositeltavin magnesiumvalmiste. Magnesiumsulfaatissa ja -kloridissa magnesiumpitoisuudet ovat melko alhaiset. Magnesiumoksidi vie vähemmän tilaa ja on maittavampi.

Magnesiumoksidin tulee olla hienoksi jauhettua. Magnesiumpitoisuus saa olla korkeintaan 56 prosenttia, jotta hyödynnettävyys olisi hyvä.

550-kiloinen lehmä tarvitsee 2,8 grammaa magnesiumia päivässä normaalien toimintojensa ylläpitoon. Ternimaitoon erittyy lisäksi 3,6 grammaa magnesiumia viittä litraa kohden. Lisämagnesiumin antosuositus ummessa olevalle lehmälle on 14 grammaa vuorokaudessa ja laidunkauden alussa 18 grammaa.

Säilörehu sisältää magnesiumia noin kaksi grammaa kilossa, joten lehmä saa säilörehusta magnesiumia noin 20 grammaa vuorokaudessa. Se riittää tuotantokaudella olevalle lehmälle, mutta on vain puolet ummessa olevan lehmän tarpeesta. Pieni magnesiumin yliannostus ruokinnassa ei ole haitallista eikä aiheuta sivuvaikutuksia.


Lannoitettaessa nurmia lietelannalla pitää olla erityisen tarkka rehun magnesiumpitoisuudesta.

"Lietelanta nostaa nurmien kaliumpitoisuutta ja laskee magnesiumpitoisuutta. Kemiallinen typpilannoite puolestaan nostaa magnesiumpitoisuutta nostamatta kaliumpitoisuutta. Magnesiumin saantia tulisikin lisätä neljä grammaa päivässä aina, kun kaliumin määrä lisääntyy kymmenellä grammalla rehukuiva-ainekilossa", Lindberg neuvoo.

"Magnesiumin saannista huolehtimisen lisäksi poikimisen yhteydessä on tärkeää tarjota ainakin riskilehmälle apua kalsiumkuopan ylittämiseen. Suun kautta kahtena annoksena annettava kalsiumvalmiste pitäisikin olla normaali tapa poikimisissa. Ensimmäinen kalsiumannos annetaan heti poikimisen jälkeen ja toinen 12–24 tuntia poikimisesta", Lindberg sanoo.

Riskilehmiä ovat aikaisemmin vähintään kaksi kertaa poikineet, keskimääräistä runsasmaitoisemmat, lihavammat tai heikommin syövät lehmät.