Viljapörsseissänousuviikko
Viljojen lähimmät futuurihinnat vahvistuivat pari prosenttia viime viikolla viljoja noteeraavissa hyödykepörsseissä, vaikka Kyproksen talouskriisi loi epävarmuutta markkinoille.
Chicagossa lähin soijafutuuri palasi joulukuun puolivälin tasolle ja vehnänkin perjantain päättökurssi ylsi korkeimmilleen puoleentoista kuukauteen. Soijan hinta on hypellyt viikoittain ja pysynyt likimain ennallaan marraskuun lopusta.
Pariisissa heikentynyt euro vahvisti hintoja. Toukokuun vehnäfutuuri harppoi yli 6 euroa viikossa päätyen 241,25 euroon tonnilta ja rapsi pomppasi yli 11 euroa 474,25 euroon tonnilta.
Kuluva satokausi on tyhjentänyt vilja- ja öljykasvivarastoja eikä merkittävää parannusta odoteta ensi talvena.
Lukuiset viljatoimijat julkaisivat viime viikolla arvioita tulevasta sadosta, tai pikemminkin kylvöaloista. Sadosta povataan isoa, jopa ennätysmäistä, mutta sellainen myös tarvitaan.
Takana on jo pari niukkaa viljavuotta, mikä on leikannut varastoja ja myös kulutusta, vaikka väestö on kasvanut entiseen tahtiin.
Kansainvälinen viljaneuvosto julkaisi torstaina ensimmäiset alustavat arviot vehnän, maissin ja ohran ensi kauden sadoista.
Vehnäsadon odotetaan elpyvän neljä prosenttia, mutta varastoon riittää vain minimaalisesti, sillä myös kulutus kasvaa tämän vuoden notkahduksen jälkeen.
Maissin tilanne näyttää parhaalta. Kylvöalojen ennustetaan kasvavan lähes joka puolella. Se tulisi tarpeeseen, sillä maissin varastot ovat ennätyksellisen pieniä.
Ohrasatoon povataan kuuden prosentin lisäystä, mutta se hupenee rehuihin ja teollisuuden tarpeisiin.
Syysviljojen näkymät ovat kohentuneet lumisen talven ansiosta. Ukrainassa odotetaan jopa ennätyssatoa. Venäjällä syysviljoja joudutaan rikkomaan tavallista vähemmän. Myös Yhdysvaltojen vehnäalueet ovat saaneet sateita pitkän kuivuuden jälkeen.
EU-komissio julkaisi runsas viikko sitten ensimmäisen ennusteen ensi syksyn sadosta. Viljasadon ennustetaan kasvavan 291 miljardiin kiloon, mikä on enemmän kuin kolmena viime vuonna, mutta jäänee syksyn 2009 ennätyksestä.
Ennuste tarkentuu maanantaina, kun komission Mars-yksikkö julkaisee pitkän ajan sääennusteisiin nojaavan ensimmäisen satoarvion. Komission arvio perustuu pitkän ajan keskisatoihin ja kylvöala-arvioon.
Komissio arvioi kylvöalan kasvavan runsaan prosentin viime vuodesta. Tosin puolet kasvusta tulee Kroatiasta, joka liittyy EU:hun tänä vuonna.
Kasvu painottuu vehnään, jonka ala kasvaa kolme prosenttia. Maissia arvellaan kylvettävän saman verran kuin viime keväänä ja ohran ala kutistuu prosentin.
Sato elpyy Espanjassa, Unkarissa ja Romaniassa, missä kuivuus piinasi viljelmiä viime vuonna. Englannissa sateet kutistavat satonäkymiä. Saksan ja Ranskan näkymät ovat lähellä viime vuotta.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
