Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Markkinakatsaus: Vain kauraa riittää kotimaan tarpeisiin

    Leipävehnän hinta puhkaisi perjantaina 200 euron rajan tonnilta. Viimeksi vehnä on ollut näin kallista kesällä 2013.
    Luken mukaan vain kauraa on saatu talteen riittävästi kotimaan tarpeita varten, vaikka sato jää alle 900 miljoonaan kiloon.
    Luken mukaan vain kauraa on saatu talteen riittävästi kotimaan tarpeita varten, vaikka sato jää alle 900 miljoonaan kiloon. Kuva: Lari Lievonen

    Suomen viljasato jää heikoimmaksi yli 30 vuoteen. Luonnonvarakeskuksen perjantaina julkaisema kesän toinen satoennuste päätyy 2,67 miljardiin kiloon, mikä on noin neljännes vähemmän kuin tavallisesti.

    Tiedot perustuvat tukihakemusten pinta-aloihin sekä neuvontajärjestön alueilta keräämiin satotietoihin. Maakunnallisia tietoja ei kuitenkaan julkaistu.

    Vehnää arvioidaan kertyvän 528 miljoonaa ja ruista lähes 50 miljoonaa kiloa. Kumpikaan ei riitä kattamaan kulutusta, ruista saatiin vain puolet vuotuisesta tarpeesta, mutta varastoissa on ylivuotista viljaa.

    Rehuviljojen tilanne on yhtä niukka. Luken mukaan vain kauraa on saatu talteen riittävästi kotimaan tarpeita varten, vaikka sato jää alle 900 miljoonan kilon. Vientiin kauraa ei kovin paljon riitä.

    Ohran sadoksi Luke ennustaa 1,22 miljardia kiloa, mikä olisi pienin ohrasato sitten katovuoden 1987. Yleensä ohraa on saatu 300–400 miljoonaa kiloa enemmän.

    Ohrasato ei riitä kattamaan kotimaan kulutusta, joten rehuvajetta jouduttaneen paikkaamaan tuonnilla satokauden loppupuolella.

    Niukka sato voi johtaa myös radikaaleihin vähennystoimiin kotieläintiloilla, joilla rehuvajetta ei pystytä korvaamaan ostorehuilla, Luken tiedotteessa muistutetaan.

    Niukka sato näkyy kotimaan viljan hintatarjouksissa. Leipävehnän hinta puhkaisi perjantaina 200 euroa tonnilta. Fazer maksaa leipävehnästä 204 euroa Lahdessa ja tasan 200 euroa muilla yhtiön käyttämillä varastoilla.

    Vehnät ovat laadultaan erinomaisia. Eviran ensimmäisissä viljanäytteissä leipävehnien valkuainen on ollut reilusti yli 15 prosenttia ja sakoluvut 350:n tuntumassa.

    Ohrat ovat olleet aika tavanomaisia, hehtopainoa noin 65 kiloa.

    Kaura on kärsinyt eniten kuivasta ja kuumasta kesästä. Ensimmäisten kauranäytteiden hehtopainot ovat olleet kauppakelpoisuuden alarajalla 52 kilossa. Samalla kauran hinnat vahvistuvat.

    Hankkija maksaa rehu- ja elintarvikekaurasta lähes 200 euroa tonnilta, nousua edellisestä korotuksesta 10 euroa. Myös rehuohran hintaa nostettiin 5 eurolla tonnilta kaikissa vastaanottopisteissä.

    Viljan maailmanmarkkinahinnat sahasivat viime viikolla edestakaisin ilman selkeää suuntaa.

    Pariisin hyödykepörssissä joulukuun vehnäfutuuri päättyi 201 euroon tonnilta torstaina. Yhdysvaltojen iso sato ja isot ylivuotiset varastot painavat hintoja.

    Mustanmeren tilanne hermostuttaa markkinoita. Aiemmin on kerrottu laatuongelmista Ukrainassa ja samoin on käymässä Venäjällä.

    Venäjän kevätvehnäsato on kärsinyt pahoin sateista ja perjantain tietojen mukaan yli kolmannes vehnistä saattaa kelvata vain rehuksi ja loppukin on täpärästi leivontakelpoista. Huippulaatua ei nyt saada.

    Myös Romaniassa ja Bulgariassa on kärsitty sateista. Mustanmeren alueen leipävehnätarjonta saattaa jäädä odotettua pienemmäksi.

    Suomessa myllyt ovat toivoneet Huoltovarmuusvarastojen avaamista, kun vehnän laatu on osoittautunut turhankin korkeaksi leipureille. Sekoitukseen kaivataan alempilaatuista vehnää.

    Valmiusasiamies Juha Mantila Huoltovarmuuskeskuksesta ei näe tarvetta varmuusvarastojen avaamiseen. Myllyille pitäisi olla tarjolla laadukasta viljaa riittävästi, kun hinnatkin ovat nousseet.

    Mantilan mukaan varmuusvarastoja voidaan kierrättää ja vaihtaa siellä olevaa alempilaatuista vehnää uuteen satoon. Siihen ei tarvita Huoltovarmuuskeskuksen lupaa.

    Maidon maailmanmarkkinahinnat ovat kääntyneet nousuun ja alalla on taas optimismia.

    Hollantilainen maitojätti FieslandCampina nosti syyskuun maidon hintaansa 1,25 senttiä litralta 37 sentiin, mikä on korkein noteeraus sitten tammikuun.

    Hollannin käteiskaupassa maitolitran hinta on noussut vielä ylemmäs, 39 senttiin litralta. Näin korkealla oltiin viimeksi vuosi sitten syyskuussa.

    Maitojalosteiden hinnat ovat vahvistuneet voita lukuun ottamatta.

    Sianlihan hinnoissa on varovaisia merkkejä elpymisestä, kun EU:n viikkohinnat ovat nousseet kolme viikkoa peräkkäin.

    Sianlihan tuottajahinnat ovat pienestä noususta huolimatta yli 11 prosenttia viime vuotta alempana ja lähes yhtä paljon jäljessä viimeksi kuluneiden viiden vuoden keskiarvosta, EU:n lihamarkkinaseuranta kertoo.

    Suomessa sianlihan hinta on pysynyt vakaana koko vuoden. Viime viikon keskihinta oli 1,58 euroa kilolta, mikä on 7 senttiä yli EU:n keskiarvon.