
Okra on näyteikkuna Suomen lammastalouteen – Katso video näyttelytähtien valmistautumisesta
Okra-näyttelyn kotieläinosaston pääosassa ovat tänä vuonna lampaat.
Jenni Moision holhokki Martta oli pullokaritsa, josta kasvoi komea uuhi. Se lähtee Okraan texel-rotua edustamaan. Kuva: Markku Vuorikari”On upeaa, että saimme mahdollisuuden esitellä lammastaloutta näin suuressa näyttelyssä”, Huitin Holsteinin harjoittelija ja seminologi, agrologiopiskelija Sarissa Tiihonen sanoo.
Huitin Holstein vastaa Okran Sheep Show’n järjestelyistä, ja Tiihonen on se, joka pitelee lankoja käsissään.
Hän toivoo, että esille saadaan kaikki Suomessa esiintyvät lammasrodut ja eläimiä koko maan alueelta.
Tutun suomenlampaan rinnalle nousevat näyttelyssä liharodut, etenkin jykevä texel.
Rotu on Tiihoselle ennestään tuttu, sillä hänen kotitilansa, Suosaaren tila Kangasniemellä, on keskittynyt texeleiden jalostamiseen.
Myös Huitin Holsteinin noin 70 lampaasta suurin osa on texeleitä.
Tiihonen kehuu texelin lihakkuutta, nopeakasvuisuutta, luonnetta ja emäominaisuuksia.
Rodun hyviä puolia on sekin, että karitsoita syntyy yleensä kerralla vain yksi tai kaksi. Jos niitä syntyisi kovin paljon, osasta saattaisi tulla työläitä pullokaritsoja.
Pullokaritsa tosin on Marttakin, vuoden ikäinen texel, joka on yksi Huitin lampolasta Okraan lähtevistä.
”Poikiminen oli vaikea, eikä emä jaksanut hoitaa Marttaa. Otin sen kotiin, jotta voin ruokkia sitä muutaman tunnin välein”, Huitin eläintenhoitaja Jenni Moisio kertoo.
Ihmisten ja koirien kasvattama Martta on koiramaisen kesy ja osaa jo valmiiksi kulkea hihnassa. Se oli siksi helppo valinta näyttelyyn lähtijäksi.
Lammastalous on kasvanut Suomessa viime vuosina vauhdikkaasti, Tiihonen kertoo. Se näkyy hänen kotitilallaankin: jalostuseläimiä kysytään entistä enemmän.
Yksi syy kasvuun on Tiihosen arvion mukaan keinosiemennyksen yleistyminen. Kun tilojen omista siitospässeistä siirrytään kansainväliseen siemenvalikoimaan, eläinaines kehittyy vauhdilla.
”On paljon helpompi päästä niihin tavoitteisiin, joihin pyritään.”
Samalla lammastalous ammattimaistuu ja yksikkökoot kasvavat.
Lopella sijaitseva Huitin Holstein on Suomen ensimmäinen yksityinen keinosiemennysyritys.
Se myy sekä nautojen että lampaiden siementä ja tarjoaa siemennyspalveluita ja alkionsiirtoa koko maassa. Lampaiden ja vuohien keinosiementäjänä se on alan ainoa.
Tuontisiemenen lisäksi tarjolla on tilan oman pässiaseman tuottamia annoksia.
Lisäksi yritys tekee jalostussuunnitelmia, välittää jalostuseläimiä ja järjestää tilasiemennyskoulutusta.
Yrityksellä on Lopella jalostusnautoja sekä hiehohotelli maitotilojen nuorkarjalle. Lampolassa on parikymmentä pässiä sekä viitisenkymmentä uuhta.
Okra-näyttely Oripäässä 4.–7.7.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
