Hämeen viljaosuuskunta tuo toivoa hintakurimukseen: ”On viljan hinta mikä tahansa, tälle on tilausta"
Pari kuukautta toimineella ViljaTavastialla on 230 jäsentä ja päivittäin liittyy uusia. Toiminta laajentuu koko Etelä-Suomeen.
ViljaTavastian puheenjohtaja Arto Laine puintitöissä viime syksynä. Joulun tietämissä toimintansa aloittanut osuuskunta on tehnyt viljakauppoja viiden miljoonan kilon edestä. Kuva: Kimmo HaimiHämäläisten viljanviljelijöiden perustuma osuuskunta ViljaTavastia on saanut lentävän lähdön. Syksyllä perustettu ja joulun tietämissä toimintansa aloittanut osuuskunta on kerännyt jo 230 jäsentä ja viljakauppoja on tehty viiden miljoonan kilon edestä.
Uusia jäseniä liittyy päivittäin, puolen tusinaa viikossa, kertoo osuuskunnan puheenjohtaja Arto Laine.
”On viljan hinta mikä tahansa, tälle on tilausta. Viljelijät ovat turhautuneita surkeisiin hintoihin. Osuuskunta on tuonut jo eloa ja toivoa markkinoille."
”On viljan hinta mikä tahansa, tälle on tilausta. Viljelijät ovat turhautuneita surkeisiin hintoihin. Osuuskunta on tuonut jo eloa ja toivoa markkinoille."
"Vaikka tämä on vielä kokeilua, viisi miljoonaa kiloa rehuviljaa ja elintarvikekauraa on jo välitetty ja jäsenet ovat olleet tyytyväisiä", Laine kertoo.
Mitään äkkikorjausta hintoihin ei osuuskuntakaan tuo, mutta tavoite on saada nostettua hintoja lähemmäs Keski-Euroopan tasoa. ”Oikotietä ei ole, vaan kovaa työtä tämä vaatii”, Laine pohtii.
Lainetta hymyilyttää. Parissa kuukaudessa jäseniä ja viljan välitystä on kertynyt enemmän kuin alun perin kaavailtiin koko vuoden tavoitteeksi. Mukaan tulleet tilat ovat isoja, keskimäärin peltoa on 130 hehtaaria. Mukana on jo 30 000 hehtaarin viljat.
MTK Hämeen alle perustettu osuuskunta on samalla laajentanut toimintaansa koko Etelä-Suomeen ja jäseniä on Pohjois-Pohjanmaata myöten. Viidennes jäsenistä on maakunnan ulkopuolelta.
"Muissa maissa viljelijöiden omistamilla osuuskunnilla on iso merkitys viljakaupassa."
Isoja kumppaneita
Osuuskunta on saanut asiakkaikseen isoja yhteistyökumppaneita kuten HKScanin, Raision, Atriaa ja Myllyn Parhaan. HK ostaa viljaa välitettäväksi omille sopimustuottajille ja ratkaisu on ollut sekä myyjien että viljan ostajien kannalta onnistunut, Laine vakuuttaa.
Kauppaa tehdään sähköisesti. Viljelijät ilmoittavat tarjolla olevan viljan määrän, laadun ja toivotun ajankohdan sähköisesti osuuskunnalle. Tämän perusteella osuuskunta hakee ostajat viljalle ja hinnat näkyvät jäsenien verkkosivuilla.
Laine ei halua kertoa hintoja ulkopuolisille, mutta toteaa, että "hintojen on pakko olla kilpailukykyisiä".
Suomen matalat hinnat ovat osaltaan alalle pesiytyneen kauppatavan peruja. Teollisuus voisi maksaa enemmänkin, mutta miksi maksaa, kun kukaan muukaan ei niin tee. Ostajia ja kilpailua on vähän.
Liittymiskynnys pidetään matalana. Osuusmaksu on 300 euroa ja liittymisestä veloitetaan 100 euroa. "Muutamat ovat todenneet saaneensa liittymiskulut peittoon ensimmäisellä viljakaupalla."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
