Pornaisissa puidaan pian mallasta jouluksi
Sinebrychoffin perinteinen Jouluolut tehdään tänä vuonna Itä-Uudellamaalla Pornaisissa viljellystä mallasohrasta. Järjestyksessään 28. jouluoluen mallasohran ovat tuottaneet Taneli ja Mari Vuori Jussilan tilalta Halkian kylässä.
Sinebrychoff on valmistanut Jouluolutta vuodesta 1987 lähtien. Siihen käytettävä ohra tulee nyt seitsemättä kertaa nimetyltä tilalta. Tilat sijaitsevat lähellä Lahdessa sijaitsevaa Viking Maltin mallastamoa ja Keravalla sijaitsevaa Sinebrychoffin olutpanimoa.
Ohran toimittava tila valitaan Sinebrychoffin, Viking Maltin ja Raisioagron järjestämässä mallasohran viljelykilpailussa, jonka Vuoret voittivat.
Kilpailu järjestettiin nyt kolmannen kerran. Vuonna 2012 voittajaohran tuottivat Ari ja Maarit Ojamäki Lammilta, viime vuoden olut valmistettiin hollolalaisen Juha Uotilan ohrasta.
Mallasohran lisäksi Jussilan tilalla viljellään myllyvehnää, elintarvikekauraa, rypsiä tai rapsia sekä viljelykierron takia nurmea hevosheinäksi.
Viking Malt käyttää vuosittain noin 100 000 tonnia kotimaista mallasohraa.
Sinebrychoffin panimolla valmistuu vuosittain noin 200 miljoonaa litraa olutta. Olut valmistetaan sopimusviljelijöiden tuottamasta mallasohrasta.
JUHANI REKU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
