Ensimmäiset tunnelimansikat äitienpäiväksi ‒ varhaisvihanneksien istutus myöhästyy kolean sään vuoksi
Lounais-Suomessa ensimmäiset mansikat ovat tunneleissa jo raakilevaiheessa.Ensimmäisille varhaisvihannespelloille on päästy huhtikuun alkupuolella Etelä- ja Länsi-Suomessa ja huhtikuun lopulla myös muualla Suomessa, ProAgria kertoo kasvutilannekatsauksessaan.
Varhaisvihanneksista hernettä, porkkanaa, kaalia, salaattia sekä sipulia on istutettu tai kylvetty sekä tunneleihin että avomaalle harsojen alle. Yöpakkasten ja kolean sään vuoksi istutuksia on tehty rauhalliseen tahtiin.
Myöhemmin kasvukaudella korjattavien vihannesten istutukset jatkuvat vielä useita viikkoja.
Etelä-Savossa kaikkein aikaisimmat tilat, jotka sulattavat lunta pelloilta, ovat tehneet vihannesten istutuksia ja kylvöjä sekä perunan istutuksia huhtikuun 20. päivän jälkeen.
Keski-Suomessa ollaan vähän myöhäisemmässä kuin Etelä-Savossa. Kaikkein aikaisimmilla pelloilla on kuitenkin päästy tekemään sipuli-, herne- ja perunaistutuksia tai -kylvöjä huhtikuun lopun lämpimällä säällä.
Kasvihuoneissa vadelma kukkii, ja Lounais-Suomessa mansikat ovat tunneleissa jopa raakilevaiheessa.
Tunneleihin on jo kuukausi sitten istutettu ensimmäiset mansikat ja myös vadelmaa on jo istutettu, ProAgria kertoo.
Kasvihuoneissa vadelma kukkii, ja Lounais-Suomessa mansikat ovat tunneleissa jopa raakilevaiheessa, joten ensimmäiset mansikat valmistunevat äitienpäiväksi.
Etelä- ja Länsi-Suomessa avomaalla kasvu on lähtenyt eri marjakasveilla hyvin käyntiin. Talvituhoja ei juuri ole havaittavissa, tosin tilakohtaisia eroja voi olla.
Mansikalla kasvustot on etelässä pääasiassa jo harjattu ja ensimmäisiä lannoituksia ryhdytään tekemään. Keski-Suomessa ja Etelä-Savossa harjaukset ovat vasta alkuvaiheessa.
Herukoilla silmut alkavat avautua ja pistokkaiden leikkausta on käynnissä niillä, jotka lisäävät omista kasvustoista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








