Karjantarkkaillusta karjanjalostukseen: Sonnin spermasta tuli maailmanlaajuinen myyntituote

Karjantarkkailu aloitettiin Suomessa 1900-luvun alussa. Sen avulla selvitettiin lehmien maidontuotantokyky ja valittiin lehmistä ne yksilöt, joiden vasikoista kasvatettiin uutta lypsykarjaa.

Maito punnittiin kaksi kertaa kuukaudessa, ja siitä laskettiin lehmän vuodessa tuottama maitomäärä. Kaksi kertaa kuussa mitattiin myös maidon rasvapitoisuus. Sen tuli olla yli neljä prosenttia.

Tarkkailuvälineistössä oli laite, sentrifugi, jolla rasvaprosentti määritettiin. Kun sentrifugissa pyöritettiin pieniä maitoampulleja, saatiin rasva eroon ja rasvaprosentti voitiin lukea.

Tarkkailuvälineistö oli monipuolista ja painavaa, ja sen kuljetukseen tarvittiin hevonen ja reki tai kärryt. Muistan vieneeni tarkkailuvälineitä kotitilalta kauemmaksi kylällä. Oli talvikeli, ja välineistö täytti laitareen perän.

Lapin maatalousoppilaitos antoi koulutusta viljelijöille ja neuvontahenkilöille.

Valmistuttuani agronomiksi toimin Kittilässä Lapin maatalousoppilaitoksen opettajana ja rehtorina viisi vuotta. Siellä saivat vuoden koulutuksen maanviljelijäksi aikovat, ja siellä koulutettiin myös karjantarkkailijoita ja maatalousneuvojia.

Opetukseen sisällytettiin jopa metsäasioita, ja tuntiopettajiksi saatiin puutavarayritysten metsäteknikoita. Kittilän maatalousoppilaitos kehittyi näin monialaiseksi, koska karjatalouskoulut ja monet muut koulut sijaitsivat etäällä.

Joka tapauksessa Kittilässä koulutettiin myös karjantarkkailijoita, ja minä olin siinä mukana.

Karjantarkkailulla selvitettiin koko kylän lehmien tuotokset. Parhaista karjoista sonniosuuskunnat saivat siitossonninsa, ja samoin kenosiemennykseen valikoitui paras sonniaines.

Valtakunnallinen jalostustyö oli päässyt hyvään alkuun. Karjantarkkailuun kuului ennen pitkää 70 prosenttia lypsykarjoista, joten Suomessa jalostusaineistoa oli runsaasti.

Lehmien ja sonnien fyysinen elämä muuttui täysin toiseksi, kun oli tultu keinosiemennysaikaan. Sonniosuuskunta-aikana lehmä ja sonni tapasivat vielä toisensa, mutta kosketus loppui keinosiemennykseen siirryttäessä.

Suomi sai siemennyskoulutuksen Venäjältä. Inkeriläinen Henrik Ärttö ohjeisti siemennysvälineistön teon ja siemensi jonkin aikaa Etelä-Suomessa. Ärttö suoritti siemennystä Helsingin yliopisto Malminkartanosta käsin.

Olin tuolloin suorittamassa vuosiharjoittelua Malminkartanossa ja olimme mukana siemennystyössä.

Navetassa oli kuuluisa LSK-sonni Älli, josta me harjoittelijat joudumme ottamaan hyvin usein siementä, kun Ärttö itse oli siemennysmatkalla. Houkuttimena käytettiin Äimä-lehmää, joka kärsi hormonihäiriöstä ja oli jatkuvasti kiimassa. Kun Älli rupesi hyppäämään Äimän selkään, oli siemenenottaja vieressä varuillaan ja ohjasi sonnin siittimen kädenlämpöiseen putkiloon, johon siemensyöksy tapahtui. Sen jälkeen huiputettu sonni poistui lehmän luota näennäisen tyytyväisenä.

Tällaista oli Ällin ja Äimän seurustelu, jota mekin ohjailimme.

Siemennetyn lehmänkään kannalta tapahtuma ei ollut mieluinen. Siemenneste siirrettiin putkella lehmän kohdunkaulalle, mistä se siirtyi kohtuun.

Nyttemmin Pohjoismaat ovat muodostaneet yhteisen jalostusjärjestön. Siilinjärveläinen agronomi Anna Lappalainen on toiminut pitkään järjestön puheenjohtajana.

Naudan siementä saadaan paitsi omalta alueelta myös Yhdysvalloista saakka, ja koko maailma kuuluu samaan "sonniosuuskuntaan". Sonnin sperma on maailmanlaajuinen myyntituote, ja Suomella on hyvät edellytykset tähän kaupantekoon.

Karjantarkkailusta kaikki alkoi, ja nyt elämme sovussa tämän asian tiimoilta koko maailman kanssa. Milloin pääsemme samantapaiseen yhteistyöhön muiden tärkeiden asioiden kanssa?

Toivon, että löydämme ratkaisun, jossa meidän ei myöskään tarvitse alistaa eläimiä vain ihmisen tarpeita tyydyttämään.

Erkki Raudaskoski

agronomi

Rovaniemi