Uusilta raivioilta tulossa mukavasti ensisatoa Vaalassa: "Matalaksi jäi, mutta muuten olen tyytyväinen"
Maidontuottaja Tapio Leinonen korjaa kokoviljasäilörehua kompensoimaan ensimmäisen nurmisadon niukkuutta.
Vaalalainen Tapio Leinonen on tyytyväinen viime vuonna raivattujen peltojen ensimmäiseen kauraan. Kuva: Miska PuumalaKevät säikäytti vaalalaisen maidontuottaja Tapio Leinosen pahanpäiväisesti.
"Jääpolte teki pahasti tuhoja. Noin kolmanneksella nurmista ei kasvanut mitään, yksi kolmannes kasvoi hyvin ja yksi kolmannes heikosti. Lisäksi oli kuivaa", Leinonen kertoo.
Hänellä on Vaalan Veneheitossa 200 lypsävää sekä nuorkarja, joten rehuja tarvitaan paljon. "Olin tosi huolissani, mutta juhannukselta alkaneet sateet pelastivat paljon ja täydennyskylvö auttoi. Toisella niitolla kevään heikoiltakin nurmilta lähtee hyvin satoa."
Ensimmäinen rehusato jäi alle puoleen normaalista. Vajetta Leinonen kompensoi korjaamalla myös kokoviljaa säilöön. Lisäksi naapurustosta löytyi lisää nurmea korjattavaksi. Ensi viikolla tilalla tehdään toinen rehusato. "Kolmaskin ehditään nyt varmaan tehdä. Joka vuosi se ei onnistu."
Leinolan tilalla on raivattu viime vuonna noin 60 hehtaaria uutta peltoa karkealle hietamaalle. Niille kylvettiin nyt ruisvehnää ja kaura-raiheinäseosta, jotka on tarkoitus korjata kokoviljasäilörehuksi tällä viikolla. "Ruisvehnään tuli sateiden jälkeen valtavasti jälkiversoja ja raiheinä iti vasta juhannuksen jälkeen, siksi kasvustot jätettiin kesäkuussa pystyyn. Satoa ehti tulla vielä paljon lisää."
Kasvusto jäi kuivuuden vuoksi matalaksi, mutta muuten Leinonen on raivioiden ensimmäiseen kesään tyytyväinen. "Ensi kesänä näihin kylvetään nurmi."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
