Traktorikauppajuroi kesäkuussa
Traktorikaupan näkymät jatkuivat mollivoittoisina kesäkuussa.
Kuukauden aikana ensirekisteröitiin 177 maataloustraktoria, mikä on viidennes vähemmän kuin viime vuonna. Edellisen kerran kesäkuun rekisteröinnit jäivät näin alas liki 20 vuotta sitten, vuonna 1994.
Traktorimyynti on ollut tukkoista koko alkuvuoden, ja hiljaiseloa on ollut viime vuoden kesästä lähtien.
Liukuva 12 kuukauden rekisteröintimäärä vajosi alle 2 500 traktoriin. Yhtä alhaalla käväistiin parin kuukauden ajan keväällä 2010.
Kesäkuun loppuun mennessä rekisteriin on otettu 1 585 maataloustraktoria, mikä on lähes viidennes vähemmän kuin vastaavaan aikaan vuosi sitten. Jos sama meno jatkuu vuoden loppuun, tämän vuoden rekisteröinnit jäävät 2 300 koneen tuntumaan.
Ensimmäisellä vuosipuoliskolla ensirekisteröidään tavallisesti noin kaksi kolmasosaa koko vuoden myynnistä.
Traktorikauppiaat ovat elätelleet toiveita myynnin vilkastumisesta syksyllä. Jos niin käy ja koneita kaupattaisiin viime syksyn tahtiin, koko vuoden myynti lähestyisi 2 500 traktorin rajaa.
Sekin olisi historiallisen vähän.
Pohjat ovat edelleen vuodelta 1993, jolloin ensirekisteröitiin 2 550 traktoria. Se saattaa nyt alittua.
Traktorit ovat toki erilaisia kuin 20 vuotta sitten, ja hevosvoimina tai kiloina laskien kauppa käy 90-luvun alun lamavuosia vilkkaammin.
Alkuvuosi oli tahmea Valtralle, mutta toinen vuosineljännes sujui paremmin. Kesäkuussa Valtran markkinaosuus pomppasi yli 50 prosenttiin ja huhti–toukokuussakin osuus nousi 47,5 prosenttiin.
Valtran takana John Deere ja New Holland kisaavat lähes tasapäin tilaston kakkospaikasta. John Deere oli kolme rekisteröintiä edellä toukokuun lopussa, ja ero säilyi kesäkuussa, kun kumpaakin merkkiä rekisteröitiin 22.
John Deere on menettänyt markkinaosuuttaan alkuvuonna ja New Holland saanut lisää
Keskon myymä Massey-Ferguson on auttamatta putoamassa mitalisijoilta.
Vielä huhtikuussa se oli tilaston kakkosena, mutta kaksi hiljaista kuukautta pudottivat sen neljänneksi. Kesäkuussa rekisteröitiin vaivaiset 7 Massey-Fergusonia.
Traktorimerkeistä vain Deutz-Fahr on pystynyt kasvattamaan kappalemyyntiään tänä vuonna. Kuudessa kuukaudessa on rekisteröity 31 Deutz-Fahria, mikä on kolme enemmän kuin vastaavaan aikaan vuosi sitten.
Traktorimönkijöiden myynti jatkuu kiivaana, vaikka kesäkuussa ei ylletty huhti-toukokuun hurjaan myyntiin. Tänä vuonna on myyty jo 1 915 mönkijää, mikä on lähes 600 enemmän kuin viime vuoden tammi–kesäkuussa.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
