
Varhaisperunantuottajalla kiireinen kevät – kasteluvedestä jopa pulaa
Istutuksesta nostoon kului tänä vuonna tavallista vähemmän aikaa. Kastelu on pitänyt varhaisperunan tuottajat kiireisinä.
Daniela Seppinen, Ellinor Winqvist, Essi Airola ja Jennie Westerlund perunannostotöissä keskiviikkona Paraisten Nauvossa. Kuva: Jaana Kotamäki
Varhaisperunan nostotyöt kestävät 3–4 viikkoa. Börje Franzén oli keskiviikkona traktorin puikoissa. Kuva: Jaana KotamäkiVarhaisperunan nosto on täydessä vauhdissa Pontus Franzénin tilalla Paraisten Nauvossa.
"Nosto aloitettiin viime viikolla juuri ennen koulujen päättymistä", Franzén kertoo.
Hänen mukaansa varhaisperunan kehitys on tänä vuonna ollut ennätysnopeaa.
Franzénin tilalla istutus aloitettiin huhtikuun 13. päivä ja saatiin päätökseen kuun lopussa.
"Nostotyöt aloitettiin 47–48 vuorokauden kuluttua istutuksesta."
Varhaisperunan nosto kestää Franzénin arvion mukaan 3–4 viikkoa.
Kuivuus on pitänyt Franzénin ja muut varhaisperunantuottajat kiireisenä. Tuottajat ovat käyttäneet paljon aikaa kastelutöihin.
"Kastelu on täytynyt jakaa vuorokauden aikana eri ajankohdille. Kastelusta ei ole suurta hyötyä kuumalla ja tuulisella säällä", Franzén huomauttaa.
"Tällöin vesi ei ehdi imeytyä maahan kunnolla."
"Kastelutöitä on tehty myös yöllä, joten ei tässä liikaa ole ehtinyt lepäämään", Franzén kertoo.
Kasteluvesi pumpataan vesimontuista pelloilla sijaitseviin kasteluputkiin.
"Vettä on kulunut niin paljon, että siitä on ollut jopa pulaa."
Varhaisperunamarkkinoilla on Franzénin mukaan suuri ylitarjonnan riski.
"Erityisesti ruotsalaista varhaisperunaa on markkinoilla tarjolla joskus niin paljon, että kauppa ei ota vastaan kotimaista varhaisperunaa", Franzén toteaa.
Ruotsalainen varhaisperuna tulee markkinoille usein 2–3 viikkoa suomalaista aiemmin.
"Kuluttajan kannalta on hyvä asia, että tarjonta alkaa aikaisin. On kuitenkin toivottavaa, että kotimaista varhaisperunaa suositaan silloin, kun sitä on tarjolla."
Franzén myy lähes kaiken varhaisperunan tukkuliikkeisiin. Hän kertoo harkinneensa myös suoramyynnin aloittamista. Siinä on kuitenkin omat ongelmansa.
"Suoramyynti lisää merkittävästi työmäärää ja stressiä."
Kotimaisen varhaisperunan kysyntä on kovimmillaan juhannuksena.
"Tavoitteena on saada kaikki perunat markkinoille juhannukseen mennessä. Joitain myöhäisiä lajikkeita voidaan nostaa vielä juhannuksen jälkeenkin", Franzén kertoo.
Franzénin tilalla on viljelyssä noin seitsemän hehtaaria varhaisperunaa. Sato vaihtelee 10–20 tonnin välillä.
"Pienelläkin pinta-alalla on mahdollisuus pärjätä, jos luonnonolot ovat suotuisat", Franzén kertoo.
Varhaisperunan nostotöiden jälkeen Franzén kylvää samoille lohkoille öljyretikkaa heinä–elokuun vaihteessa. Kasvusto murskataan ja kynnetään peltoon syksyllä.
"Öljyretikka on hyvä saneerauskasvi, joka soveltuu viljelykiertoon perunan kanssa”, Franzén kertoo.
Varhaisperunantuotanto sisältää paljon kausiluontoista työtä.
"Istutus ja nosto ovat vuoden kovimpia työhuippuja, joihin on vaikea saada työvoimaa.”
Siemenperunan nosto ajoittuu Franzénin tilalla elokuun alkuun.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

