Jari Leinosen tilalla on elävät esimerkit seitsemän eri vuosikymmenen sonnien tyttäristä

Jari Leinosen ayrshire-lehmiin kuuluvat muiden muassa Vilkuna ja Kikka. Kuva: Petteri Kivimäki

Leinosen tilalla on kaikkia kolmea suomenkarjan rotua. Kuva: Petteri Kivimäki

14-vuotias friisiläinen Tytti on luonteeltaan yksi Leinosen suosikeista. Kuva: Petteri Kivimäki

Jari Leinosen tilalla Leivonmäellä on ehkä Suomen monenkirjavin lypsykarja – tai ainakin perimältään harvinaislaatuisin.

Joukosta löytyy kaikkia suomenkarjan rotuja eli kyyttöä, länsisuomalaista ja lapinlehmää. Lisäksi on vanhaa suomalaista ayrshireä ja friisiläistä.

Leinonen kertoo, että hänen kiinnostuksensa vanhoja nautarotuja kohtaan heräsi jo viisivuotiaana pojannassikkana. "Silloin ymmärsin, että suomenkarja vähenee ja sitä pitäisi suojella."

Pääkaupunkiseudulla asunut ja metsäalalla työskennellyt mies toteutti haaveensa 1999, kun hän osti maatilan vieraalta.

Pian hän tajusi, etteivät ainoastaan suomenkarjan rodut ole häviämisvaarassa.

Nyt tilan 26 lypsävästä kolme on kyyttöjä, puolentusinaa länsisuomalaisia, viisi friisiläisiä ja loput vanhaa suomalaista kantaa edustavia ayrshirejä. Lypsäviä lapinlehmiä ei tällä hetkellä ole, mutta nuorkarjassa sellainen on kasvamassa.

Mitä ihmeellistä ayrshiressä on, voisi joku kysyä, eikö sitä ole navetat väärällään?

Ei aitoa suomalaista, Leinonen katsoo.

Leinosen ay-eläimet ovat vaaleampia ja pienempiä kuin nyky-ayrshire. Eläimet ovat terveitä, maidon pitoisuudet ovat hyvät ja määrääkin kertyy, Leinonen luettelee. "Kyllä ne yltävät yli 10 000 kilon vuosituotokseen, parhaat 12 000–13 000 kiloon."

Isäntä kertoo, että hänellä on ollut karjassa elossa yhtä aikaa kolme satatonnaria.

Tilan vanhaa suomalaista kantaa olevat friisiläiset ovat nykyistä holsteinia pienempiä ja lihaksikkaampia. "Ne ovat oikein lehmän näköisiä eikä mitään luiperoita luukasoja."

Pienissä karjapopulaatioissa on aina sukusiitoksen vaara. Sen välttämiseksi Leinosella on neljä typpisäiliötä, joissa hän säilyttää vuodesta 1995 keräämiään sonnien pakasteannoksia.

"Minulla on varmaan 40–50:tä sellaista keinosiemennyssonnia, joita ei enää muualla ole."

Yhden tällä hetkellä karjassa olevan lehmän isä on syntynyt 1957. "Minulla on nyt elävät esimerkit seitsemän eri vuosikymmenen sonnien tyttäristä. Se saattaa olla maailmanennätys."

Juuri nyt Leinosella on ongelma: hänellä on neljä sonnia, jotka pitäisi saada talveksi pois, mutta ennen sitä niistä pitäisi saada siemenannokset geenipankkiin.

Leinonen huomauttaa, että Suomi on liittynyt jo vuonna 1992 biodiversiteettisopimukseen, johon kuuluu muun muassa vanhojen eläinrotujen säilyttäminen.

Hän aikoo taistella edelleen sen puolesta, että vanha suomalainen ay ja friisiläinen pääsisivät säilytettävien listalle. Maa- ja metsätalousministerin kanssa hän on jo jutellut ja suunnitteli haastatteluhetkellä viime viikolla soittavansa seuraavaksi presidentin kansliaan.

"Ayrshire on paras rotu, mitä meillä on ollut", Leinonen sanoo. "1970–80-luvulla puhuttiin, että suomalainen ay on maailman parasta. Ja nyt se on lähes hukattu."

Hän korostaa sekä rodun kulttuurihistoriallista merkitystä että geenivarantoa. "Koskaan ei voida tietää, mitä ominaisuuksia tulevaisuudessa tarvitaan. Ei nykysukupolvilla ole lupa hävittää tulevilta sukupolvilta mitään alkuperäiskantaa."