Miten olisi lehtikaalijoulupuu? Ruotsalaistuottaja paikkaa menetettyä ravintoloiden joulusesonkia myymällä lehtikaaleja ruukussa
Yritykset ja yksityiset ostavat "lehtikaalipuita" lähinnä lahjaksi.Ruotsalainen Ulf Engström myy tavallisesti tähän aikaan vuodesta 1 500 kiloa lehtikaalia viikossa, ATL-lehti kertoo. Siitä 90 prosenttia menee ravintoloiden joulupöytiin.
Nyt useimmat ravintolat ovat peruuttaneet joulukattauksensa koronan takia. Niihin menee vain neljännes totutusta lehtikaalimäärästä, Engström kertoo.
Satoa on yritetty kaupata aktiivisemmin vähittäiskauppaan, mutta menekillä on rajansa.
Sitten mieleen muistui muutaman vuoden takainen ajatus. Silloin muutama lehtikaali oli jäänyt istuttamatta ulos ja päässyt kasvamaan ruukuissaan isoiksi.
Ne näyttivät yllättävän hienoilta, ja Engström mietti, voisiko niitä myydä kuluttajille sellaisina. Ruukku parvekkeelle ja siitä lehti silloin tällöin ruuanlaittoon
"Lehtikaalipuiden" kauppa lähti liikkeelle mukavasti. Heti ensimmäisellä viikolla myytiin 200 kasvia. Yritykset ja yksityiset ostavat niitä enimmäkseen lahjaksi, viljelijä kertoo.
Uusi tuote ei korvaa ravintolamyyntiä, mutta tuo ainakin jonkin verran uutta menekkiä.
Lue myös:
Korona jumittaa joulukaalikauppaa Ruotsissa – osa lehtikaalisadosta joudutaan kyntämään peltoon
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

