Näin Arla pienentää Sipoon meijerin päästöjä – investointiin liittyvät sähkö ja höyry
Höyry on tärkeä työväline monissa elintarviketeollisuuden prosesseissa.
Arla on asettanut konsernilleen kovat päästötavoitteet vuoteen 2030 mennessä. Arkistokuva. Kuva: Toni ForssellArlan Sipoon meijerissä rakennetaan parhaillaan lähes kahdeksan metriä korkeaa sähkökattilaa. Sen tehtävänä on tuottaa korkealaatuista höyryä, jota tarvitaan jatkuvasti meijerin toiminnoissa. Kyseessä on Arlan kestävän kehityksen tavoitteita tukeva investointi, joka pienentää Arlan oman toiminnan päästöjä.
Keväällä 2025 käyttöön otettava uusi sähkökattila tuottaa höyryä energiatehokkaasti sähkön avulla. Arla päivittää kuluvan syksyn aikana myös tehtaan sähköliittymän, mikä parantaa sähkönsaannin toimintavarmuutta ja uusiutuvan energian käytön edellytyksiä.
”Uuden sähköliittymän ja sähkökattilan myötä voimme vaihtaa höyryntuotannossa tarvitsemamme maakaasun vesivoimalla tuotettuun uusiutuvaan sähköön”, kertoo Arlan Suomen hankintapäällikkö Antti Tapiola.
Sähkökattilan avulla Arla voi pienentää oman toimintansa päästöjä jopa yli 90 prosenttia.
Arlan tavoitteena on vähentää oman toimintansa kasvihuonekaasupäästöjä 63 prosenttia ja arvoketjunsa päästöjä 30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä vuoden 2015 tasosta.
”Tärkeimmät keinot oman toiminnan päästöjen pienentämiseksi ovat energiatehokkuuden parantaminen ja uusiutuviin energialähteisiin siirtyminen. Uuden sähkökattilan hankinta on tärkeä osa tätä kokonaisuutta”, Tapiola sanoo.
Sähkökattilan avulla Arla voi pienentää oman toimintansa päästöjä jopa yli 90 prosenttia vuoden 2015 tasoon verrattuna. Sähkökattilan käyttöönoton myötä Arla saavuttaa Suomessa konsernin asettaman päästövähennystavoitteen etuajassa.
”Uudistuksen myötä tuotantolaitoksemme toimii kokonaan uusiutuvalla energialla”, Tapiola iloitsee.
Sähkökattila sijoitetaan Sipoon meijerissä erilliseen energiarakennukseen. Korkeuksiin kohoava sähkökattila saa oman lisärakennuksen, jossa teräspintainen laite tuottaa höyryä viikon jokaisena päivänä.
Höyry on tärkeä työväline monissa elintarviketeollisuuden prosesseissa. Sipoon meijerissä höyryä tarvitaan jatkuvasti tuotteiden lämpökäsittelyyn ja rakennusten lämmittämiseen. Esimerkiksi UHT-maito kuumennetaan korkeaan lämpötilaan hyvin nopeasti, jonka ansiosta se säilyy huoneenlämmössä avaamattomassa purkissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



