Ypäjäläistilan ruis kesti märän ja lumettoman talven ja lähti viimein vauhtiin, kun lämpöä saatiin
Nurmet talvehtivat tilalla hyvin, mutta lämpösummaa on kertynyt niin vähän, että niiden kasvu on puolitoista viikkoa normaalista jäljessä.
Pasi Uusitalon mukaan ruis näyttää hyvältä, samoin esimerkiksi aikaisin kylvetty ohra. Vettä saisi kuitenkin jo tulla. Kuva: Jaana KankaanpääRuis selvisi yllättävän hyvin kosteasta, roudattomasta talvesta, ypäjäläinen maanviljelijä Pasi Uusitalo toteaa. "Siitä voi tulla jopa keskinkertaista parempi sato."
Kevään ensimmäiset touot tehtiin tilalla yli kuukausi siten, viimeiset noin viikko sitten.
"Maa oli talven jälkeen outoa: pintamaa oli suhteellisen hyvin muokkautuvaa, mutta pohjamaa on ollut tosi märkää."
Kylvöjen jälkeen alkukehitys oli kylmyyden takia todella hidasta. Nyt alkanut lämpöjakso auttaa, ja esimerkiksi ruis on hyvässä kasvussa.
Myös aikaisin kylvettyjen ohrien orastiheys on hyvä.
Nyt kasvustot kaipaisivat jo pientä sadetta, Uusitalo sanoo.
Tilalla on viljelyssä 150 hehtaaria peltoa. "Työllistämme itsemme tässä tilalla vaimoni kanssa."
Lajikirjo on laaja. "Hevosheinää on viljelykierrossa yleensä noin 20 hehtaaria, syysviljoja 10 ja kuminaa sama 10 hehtaaria. Loppu on kevätviljoja, vehnää, ohraa ja kauraa", Uusitalo kertoo.
Nurmet talvehtivat tilalla hyvin, mutta lämpösummaa on kertynyt niin vähän, että niiden kasvu on puolitoista viikkoa normaalista jäljessä.
Heinä korjataan pääasiassa pyöröpaaleiksi, joille tilalla on kuivuri.
Asiakkaina ovat lähialueen hevostilat, viitisentoista tallia.
Ypäjäläisiä tuottajia harmittaa, että Ypäjän hevosopisto hoitaa nykyään rehustuksensa muuta kautta kuin oman kunnan tuottajiin turvautuen.
"Ihmettelemme, miksi emme pääse edes tarjoamaan heille kuivaa heinää ja säilöheinää."
Uusitalo on korvannut hevosopiston markkinan pienemmillä asiakkailla, mutta toteaa, että "pelikenttä on repaleinen".
"Puhutaan pienistä määristä tallia kohti. Lisäksi tallit kierrättävät tuottajia, ja sopimustuotantoon on vaikea päästä."
Kevään kiireisimmän työrupeaman jälkeen tuottajaa pohdituttaa suomalaisen tuotannon arvostus.
"Kotimaisilta pelloilta saadaan huipputavaraa, jota kauppaketjutkin mielellään mainostavat. Kaipaisimme pientä kannustusta, jotta viljely olisi mielekästä. Kakun jaon pitäisi olla vähän tasapuolisempi."
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
