Lomitusleikkauksista ollaan luopumassa
Hallitus on edellyttänyt asettamaltaan lomitustyöryhmältä yhteensä viiden miljoonan euron suuruisia lisäleikkauksia lomitukseen. Niitä ei kuitenkaan olla MTK:n tietojen mukaan enää tuomassa eduskunnan käsittelyyn.Lomituksesta on tällä hallituskaudella leikattu jo yli asetetun lisäleikkaustarpeen.
”MTK:n aloitteesta Mela laski hallituksen aikaisempien leikkausten vaikutukset lomitukseen ja niiden säästötoteumaan. Kävi ilmi, että lomituksesta on itse asiassa jo leikattu huomattavasti enemmän kuin mitä meiltä on edellytetty”, kertoo MTK:n maaseutuyrittäjyysjohtaja Timo Sipilä .
Kaavailluista lisäleikkauksista ollaan nyt suurella todennäköisyydellä luopumassa.
”Esitystä lisäleikkauksista ei ole annettu eduskunnalle, eikä sitä näillä näkymin olla enää antamassakaan. Aiemmat leikkaukset lomitukseen ovat niin tuntuvia, että ministeriö on taipumassa”, Sipilä kertoo.
Suunnitelmissa oli puuttua tiettyihin sijaisapuperusteisiin lomitusjärjestelmässä sekä ilmeisesti myös rajoittaa muilla keinoin lomituspalveluja saavia tahoja.
”Periaatteellisesti on erittäin tärkeää, ettei tähän työhyvinvointipalveluun puututa. Kaikkialla muualla yhteiskunnassa työhyvinvointiin pyritään päinvastoin satsaamaan lisää”, Sipilä painottaa.
EU:n valtiontukisäännökset eivät myöskään saa rajoittaa suomalaista sosiaaliturvaa eikä niillä saa puuttua suomalaiseen lomitusjärjestelmään, Timo Sipiliä toteaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

