Lappeenrannassa testattava kotimainen menetelmä poistaa lääkkeet jätevedestä
Nykyiset puhdistamot eivät pysty poistamaan niin sanottuja mikropollutantteja.Jätevesilietteiden käyttö peltojen lannoitteena askarruttaa monia niiden sisältämien mikromuovien sekä lääke- ja hormonijäämien takia.
Lääkejäämiin saattaa nyt löytyä apu kotimaasta.
Lappeenrannassa Toikansuon jätevedenpuhdistamolla pilotoidaan parhaillaan menetelmää, joka poistaa jätevedestä lääkejäämiä ja muita haitta-aineita.
Menetelmän kehittäjä on teknologiayhtiö Wapulec ja pilottia rahoittaa Ålandsbanken.
Wapulecin mukaan menetelmä perustuu koronapurkausteknologiaan.
Yhtiön tiedotteen mukaan hankkeessa on skaalattu nykyisiä menetelmiä huomattavasti energiataloudellisempi vedenpuhdistusteknologia teolliseen mittakaavaan.
Nyt käytössä oleva demonstrointiyksikkö käsittelee päivässä lähes 500 kuutiometriä jätevettä.
Alustavissa, pienemmän mittakaavan kokeissa kaikki seurannassa olleet 59 lääkeainejäämää, hormonia ja torjunta-ainetta vähenivät alle Euroopan lääkeviraston suositteleman pitoisuusrajan, yhtiö tiedottaa. Kaikkiaan aineista poistui yli 90 prosenttia.
Käyttökustannukset jäivät Wapulecin mukaan alle kahteen senttiin jätevesikuutiometriltä.
Lääkeaineiden ja esimerkiksi torjunta-aineiden, muovipehmentimien ja liuottimien käyttö on lisääntynyt jatkuvasti. Ne hajoavat yleensä heikosti biologisesti ja päätyvät jätevesiin. Nykyisissä puhdistamoissa niitä ei pystytä poistamaan.
Menetelmän pilotointi jatkuu Lappeenrannassa tammikuun puoliväliin saakka. Sen jälkeen sitä jatketaan Kotkan Mussalon jätevedenpuhdistamolla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

