Lampaat ja siipikarja pääsevät ehkä 2014 hyvinvointituen piiriin
Eläinten hyvinvointituki saattaa laajentua ensi tukikaudella eli vuoden 2014 alussa lampaisiin ja siipikarjaan.
Päätöksiä asiasta ei kuitenkaan ole vielä tehty. Nyt hyvinvointituen piirissä ovat siat ja naudat.
Ylitarkastaja Ulla Sihto Maaseutuvirastosta painottaa, että mitään ei ole lyöty lukkoon. Kehitysideoita otetaan myös vastaan.
”Lampaiden osalta on päästy jo siihen, että ehtoja voisi ehkä suunnitella.”
Esillä on ollut myös sitoumuskauden lyhentäminen viidestä yhteen vuoteen kaikilla eläinlajeilla.
Siipikarjalle ja lampaille on kehitteillä omat hyvinvointitukeen liittyvät terveydenhuollon seurantajärjestelmät.
Sihdon mukaan uusista järjestelmistä tulee luultavasti kevyempiä kuin naudoilla ja sioilla.
Suomen Siipikarjaliiton toiminnanjohtaja Lea Lastikka kertoo, että tarkoituksena on kerätä terveydenhuoltotietoa kaikista Suomen broileriparvista.
Eläinlääkärien rooli ja kuntien lisäresurssien tarve on vielä auki.
Hyvinvointituen ehtona on nyt eläinten terveydenhuollon seuranta eli mukanaolo kansallisen tason terveydenhuollossa tai vastaavassa järjestelmässä.
Lampaille ja siipikarjalle tulee todennäköisesti vastaava vaatimus mukanaolosta terveydenhuoltojärjestelmässä.
Kuntien on eläinlääkintähuoltolain perusteella pystyttävä tuottamaan tuotantoeläinten terveydenhuollon palveluja kysyntää vastaavasti. Nyt velvollisuus koskee vain nautoja ja sikoja.
ETT:n terveydenhuoltoeläinlääkäri Olli Ruoho muistuttaa, että mahdollisesti lisääntyvät terveydenhuoltokäynnit on huomioitava eläinlääkäriresursseissa.
PAULA TAIPALE
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
