Tanskalaiset ostivat lisää jalansijaa Suomen konemarkkinoilta
Kesko on myynyt Konekeskon maatalousliiketoiminnat Danish Agrolle. Samalla tanskalaiset ostivat loput 55 prosenttia Konekeskon Baltian myyntiyhtiöistä.Kesko myy jäljellä olevan osuuden Baltian konekaupan tytäryhtiöistä ja Konekesko Oy:n Suomen maatalouskoneliiketoiminnan Danish Agro -konsernille. Kauppahintaa ei ole kerrottu.
Kauppa tuskin yllättää ketään, sillä helmikuussa 2017 Danish Agro osti jo 45 prosenttia Baltian yhtiöiden osakkeista ja sai option ostaa loput Baltiasta sekä Konekeskon Suomen maatalouskoneliiketoiminnot. Tanskalaiset käyttivät option perjantaina.
Järjestelyn myötä Danish Agro -konserni omistaa kokonaisuudessaan Konekeskon Baltian yhtiöt ja Konekeskon Suomen maatalouskoneliiketoiminnat.
Samalla konsernista tulee Claasin tuotteiden edustaja koko Pohjolassa ja Baltian maissa, yhteensä seitsemässä maassa.
Kauppojen ennakoidaan toteutuvan viimeistään lokakuussa 2018. Kauppojen toteutuminen edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksyntää sekä kauppojen muiden ehtojen täyttymistä.
Danish Agro ei ole vielä kertonut, miten se aikoo järjestää Claasin myynnin Suomessa. Toimitusjohtaja Henning Haahr Danish Agrolta toteaa yhtiön tiedotteessa, että "tulemme vastaamaan Claasien myynnistä Suomessa lokakuun alusta lähtien".
Tanskalaisten on uumoiltu rakentavan rinnakkaisen myyntikanavan Claasin tuotteille. Haahr toteaa, että nyt tehdyt kaupat eivät vaikuta John Deeren markkinointiin Suomessa eikä Virossa.
Keskiviikkona Hankkija kertoi luopuvansa Horschin ja Samsonin edustuksesta. Uusi koti voi löytyä Claasin ympärille rakentuvassa myyntiyhtiössä Ruotsin ja Norjan tapaan.
Vuonna 2017 Konekeskon Baltian yhtiöiden pro forma -liikevaihto oli noin 133 miljoonaa euroa ja Suomen maatalouskoneliiketoiminnan noin 32 miljoonaa euroa. Työntekijöitä on yhteensä 270, joista 40 Suomessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

