Aikaisten lajikkeiden siemenet vähissä
Huoltovarmuuskeskus on tehnyt työ- ja elinkeinoministeriölle esityksen siemenviljan varmuusvarastojen käyttöön ottamiseksi.
Valmiusasiamies Juha Mantila Huoltovarmuuskeskuksesta kertoo esityksen koskevan ohraa, kauraa ja kevätvehnää. Yhteensä näitä ehdotetaan purettavan varastoista 9 000 tonnia.
Lisäksi Huoltovarmuuskeskus esittää purettavaksi pienen määrän nurmikasvien siemeniä.
Ehdotetut määrät perustuvat Huoltovarmuuskeskuksen tekemiin selvityksiin kylvösiemenen tarpeesta.
Työ- ja elinkeinoministeriö päättää, viekö se asian valtioneuvoston käsittelyyn, joka tekee asian lopullisen päätöksen.
Mantila sanoo, että tämän viikon torstain valtioneuvoston esittelyssä asia ei vielä ole. Hän arvioi, että asia ratkeaa huhtikuun alkupuolella.
Jos varastot päätetään avata, saadaan siemenet Mantilan mukaan nopeasti myyntivalmiiksi.
Viimeksi siementen varmuusvarastoja on otettu käyttöön vuosina 2005 ja 1999.
Ohran siemenet sekä kaikkien viljalajien aikaiset lajikkeet ovat siemenkauppiailla vähissä.
Nurmi- ja öljykasvien siemeniä kauppiailla on jäljellä. Samoin kauroja sekä vehniä, etenkin itävyyspoikkeamasiemenentä, on saatavilla.
”Ohran siemenet ovat olleet loppu jo jonkin aikaa. Kaikista viljalajeista aikaiset lajikkeet myytiin loppuun jouluun mennessä. Nurmisiemenissä laadukkaimmat lajikkeet puhtaina on myyty loppuun, samoin apila. Myös herne alkaa olla lopussa”, kertoo tuoteryhmäpäällikkö Katri Haavikko Hankkija-Maataloudesta.
Tuotelinjajohtaja Antti Korpinen kertoo, että Keskolla ohrat ovat lopussa, mutta vehnää, kauraa, nurmea ja öljykasveja on jäljellä.
Myös Peltosiemenellä ja Tilasiemenellä aikaiset lajikkeet on pitkälti myyty.
”Tilanteet ovat pakkaamokohtaisia, mutta yleisesti voi sanoa, että aikaiset lajikkeet ovat vähissä” toimitusjohtaja Timo Uusi-Rauva Peltosiemenestä sanoo.
”Siementä on vielä tarjolla, mutta lajikevalikoima on rajoitettu. Aikaisia ohria on niukimmin”, Tilasiemenen toimitusjohtaja Jukka Hollo kertoo.
Uusi-Rauva sanoo, että siemenet tuskin riittävät kaikille kylväjille. Myös Haavikko toteaa, että enemmällekin olisi ollut kysyntää.
Siemenkauppa on käynyt vilkkaana syksystä asti. Uusi-Rauva arvioi kaupan vielä vilkastuvan entisestään huhtikuussa.
Haavikko pohtii, että siementen loppumisesta on puhuttu niin paljon, että se on hillinnyt kysyntää, vaikka tarvetta olisi. ”Asiakkaat eivät edes kysy siementä, koska ajattelevat sen olevan loppu.”
TUURE KIVIRANTA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
