Atria investoi 3,4 miljoonaa euroa siipikarjatuotantoon Nurmossa ja Sahalahdella
Investoinnilla vastataan siipikarjatuotteiden kysynnän kasvuun. Kysyntä on kasvanut tasaisesti kaikissa kanatuotteissa.
Atriassa uskotaan kotimaisen antibioottivapaan lihan kysynnän lisääntyvän jatkossakin. Kuva: Markku VuorikariAtria Suomi vastaa siipikarjatuotteiden kysynnän kasvuun investoimalla Nurmon ja Sahalahden tuotantolaitoksiin yhteensä 3,4 miljoonaa euroa. Sekä Nurmossa että Sahalahdella lisätään broilereiden leikkuukapasiteettia.
Uusien teknisten ratkaisujen avulla parannetaan myös suomalaisen kananlihan vientimahdollisuuksia. Hankkeet toteutetaan suunnitelman mukaisesti vuoden 2018 lopulla ja kevään 2019 aikana toukokuun loppuun mennessä. Uudet tuotantolinjat otetaan käyttöön vaiheittain kevään aikana.
"Siipikarjatuotteiden ja siipikarjapohjaisten valmisteiden kysyntä on vahvassa kasvussa. Kulutus on kasvanut viimeisten vuosien aikana tasaisesti, noin 3 prosentin vuosivauhdilla. Uskomme kotimaisen antibioottivapaan kananlihan kysynnän lisääntyvän jatkossakin", kertoo Atria Suomen siipikarjaliiketoiminnan johtaja Matti Perälä.
"Kysyntä on kasvanut tasaisesti kaikissa kanatuotteissa, erityisesti luuttomien tuotteiden kysyntä on viime vuosina lähtenyt nousuun. Uusilla investoinneilla lisätään luuttomien tuotteiden valmistuskapasiteettia", Perälä jatkaa.
Uudet tuotantolinjat mahdollistavat tilakohtaisen jäljitettävyyden laajentamisen kaikkiin kanatuotteisiin. Työergonomiaan ja työturvallisuuteen kiinnitetään erityistä huomiota uusissa tuotantolinjoissa.
Viime viikkoina on käyty keskustelua kotimaisen broilerin saatavuudesta:
S-ryhmä ei lupaa luopua kiistanalaisesta brasilialaisesta broilerista edes kotimaista saatuaan
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
