Länsisuomenkarjalla pystyy kartuttamaan maitotiliä valtarotujen tapaan
KANGASNIEMI (MT)
Navetassa seisoo pitkä rivistö ruskeaa. Värikirjo vaihtelee lähes kermanvaaleasta tummaan punaruskeaa, välistä löytyy muutama kyytönraitakin.
Isäntä Pekka Hokkanen vakuuttaa kaikkien olevan länsisuomenkarjaa (lsk), niin on ollut Hulikan tilalla jo yli parikymmentä vuotta. ”Kyyttövärityksen perimä on niin vahva, että se saattaa nousta esiin vielä seitsemän puhtaan lsk-sukupolven jälkeen.”
Nykyisessä lsk:ssa on taustalla runsaasti itäsuomenkarjan, eli kyytön, geenejä ajalta, jolloin sen jalostus käytännössä päättyi.
Hokkanen tuntee lsk:n ja sen sukulinjat varsin läpikotaisin. Kolmekymppinen isäntä on varttunut isänsä karjan parissa ja muistaa jokaisen tilan lehmän siitä alkaen kun oli 6-vuotias. Päärotuna tilalla ovat aina olleet maatiaiset.
Pekka Hokkanen on nyt isännöinyt Hulikan tilaa 11 vuotta, joiden aikana meijeriin on toimitettu noin neljä miljoonaa litraa lsk-maitoa.
Lehmiä on lypsyssä noin 50. Lisäksi kasvamassa on aina muutama lupaava sonni ja runsaasti hiehoja. Kaikkiaan eläimiä on runsaat sata, 44:stä eri isästä.
Jalostus perustuu aikoinaan eri puolilta maata koottuihin 11 emälinjaan. Pitkälle tunnetut linjat mahdollistavat omien keinosiemennyssonnien käytön ilman, että sukusiitosaste nousee liian korkeaksi. Sukusiittoisuuden välttämiseksi hyvästäkään sonnista ei haluta yli viittä jälkeläistä.
Tuorein saavutus on tänä vuonna parhaana suomenkarjansonnina palkittu Hulikan Uurastus, jonka jalostusarvo on 14. ”Kruunu isän pitkälle jalostustyölle”, Pekka Hokkanen toteaa.
Hänelle isän työn jatkaminen on ollut selvää aina. Suomenkarjassa viehättää muun muassa luonne ja pitkä historia. ”Ne ovat olleet rakentamassa tätä maata”, emäntä Ann-Helena Hokkanen sanoo.
”Se on aivan eri asia kuin tietää tuontieläimen pari sukupolvea”, isäntä lisää ja nostaa pöydälle tilan lehmäperheiden sukupuun, joka ulottuu 1960-luvulle.
Keskeisimpänä puussa on 113 500 kilon elinikäistuotokseen herunut Hulikan Helle. Hyvän tuotoksen lisäksi Helteellä on toinenkin ansio: tilan eläinlääkäriemäntä tuli Hulikkaan ensimmäistä kertaa sitä siementämään.
Alkuperäisrotuihin liitetään usein matala tuotos, mutta Hulikan karja ei juuri valtaroduille häviä.
Kymmenen vuoden keskituotos on 8 300 kiloa ja vaihteluväli 7 800–8 700. Valkuaispitoisuus on keskimäärin 3,6 prosenttia, mikä tuo maidon litrahintaan muutaman sentin lisää.
Kolme parasta lehmää on lypsänyt yli 13 000 kiloa vuodessa ja karjassa on parhaillaan kuusi 50-tonnaria sekä yksi satatonnari.
”Tuotos haastaa valtarodut ja uskomme, että se on keino säilyttää lsk tuotantorotuna jatkossakin”, Ann-Helena Hokkanen sanoo.
Muualle myytyjen eläinten perusteella tiedetään, että lsk sopii hyvin myös pihatoihin ja robottilypsyyn. ”Ne ovat pirteitä ja uteliaita, oppivat kuulema helposti robotille.”
Emäntä mainitsee eduksi myös kestävät jalat. Kestävyys on tärkeää, sillä lsk yltää tuotoshuippuunsa valtarotuja myöhemmin.
Länsisuomenkarjaa on elossa noin 3 000 yksilöä, eikä määrä saisi juuri laskea. ”Arvosteluun saadaan kuusi sonnia vuodessa, se riittää tämänkokoiselle karjalle juuri ja juuri”, Pekka Hokkanen kertoo.
Genominen valinta ei nykyeläinmäärällä ole mahdollista, ja arvosteluvarmuudessakin olisi parantamisen varaa.
”Täytyy itse tietää mitä haluaa ja olla kiinnostunut jalostuksesta, sonnivalinnat vaativat paljon työtä”, isäntä sanoo.
Hokkaset ovat hyvin tarkkoja myymiensä eläinten laadusta. Huonoja ei ole varaa myydä, koska mielipide rodusta muodostetaan usein yhden tai muutaman eläimen perusteella.
Toisaalta rodun säilyttämisen vuoksi karjassa on pidettävä hieman heikompiakin emälinjoja ja pyrittävä kehittämään niitä. Tuotos on viime vuosina hieman laskenut, koska tuottoisiakin eläimiä on karsittu utarerakenteen parantamiseksi.
”Rodun säilyttäminen ja jalostus on soviteltava yhteen”, Hokkaset painottavat.
Hulikan tila elää puhtaasti suomenkarjan maitotuloilla.
Pekka Hokkanen kertoo, että alkuperäisrodulle maksettava tuki on mukava lisä, mutta toiminta pyörisi ilman sitäkin, koska tuotos on kunnossa.
Muutama prosentti liikevaihdosta tulee jalostuseläinten myynnistä, joka on viime vuosina ollut vilkasta.
”Kaikki myytävät hiehot ovat menneet kaupaksi. Etenkin nuoret ovat kiinnostuneita ottamaan karjaan muutaman lsk:n, heillä ei ole alkuperäisroduista luopuneen sukupolven ennakkoasenteita.”
Hokkasten navetassa on panostettu erityisesti turvallisuuteen, sillä esimerkiksi tulipalo tai tautiepidemia olisi lähes kuolinisku pitkälle jalostustyölle.
Myyty eläin onkin aina kasvattajalle ilo, koska se tarkoittaa emälinjojen leviämistä ja varmempaa säilymistä. ”Jokainen tarkkailuun kuuluva eläin on arvokas.”
TERHI TORIKKA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
