Kylmä kesä piti koloradonkuoriaiset pois Suomesta
Koloradonkuoriaisia saattaa vielä löytyä perunoita nostettaessa, mutta tämä on epätodennäköistä.Näyttää siltä, että perunapellot ovat tänä vuonna säästyneet vaaralliselta tuholaiseltaan koloradonkuoriaiselta.
Kuoriaisten poissaolosta on kiittäminen kylmää kesää, sillä tuholainen tarvitsee lämpöä voidakseen lisääntyä.
Toinen syy ovat ilmavirtaukset.
Ne ovat Suomen kannalta olleet suotuisia, joten kuoriaisia ei ole niiden mukana kulkeutunut rajan yli, kertoo ylitarkastaja Atro Virtanen Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta.
Täysin varmoja koloradottomasta kasvukaudesta ei tosin vielä voida olla.
Niitä saattaa vielä löytyä perunoita nostettaessa, mutta tämä on Virtasen mukaan epätodennäköistä.
Kotitarvepelloilla perunoiden varret alkavat jo kellastua ja osin kuolla, joten siellä ei ole kuoriaisille syötävää.
Viime vuonna koloradonkuoriaisista tehtiin vain yksi havainto.
Takana on sellaisiakin kesiä, että esiintymiä on löydetty kymmeniä.
Kuluneista kahdesta kesästäkään ei voi vetää johtopäätöstä, että koloradonkuoriainen on hylännyt suomalaiset perunapellot kokonaan.
Tarvitaan yksi suotuisa ilmavirtaus ja tuholainen saattaa palata.
Koloradonkuoriainen kuluu viranomaisvoimin hävitettäviin kasvintuhoojiin.
Viranomaiset tarkastavat koloradonkuoriaisten esiintymispaikan sekä löydöskesänä että sitä seuraavana kahtena vuonna muutaman kerran.
"Jos hyvin käy, ensi vuonna tarkastettavia paikkoja on vain yksi", Virtanen sanoo.
Tarkastusten lisäksi viljelijä on velvollinen tarkkailemaan tilannetta ja kasvattamaan perunaa samalla pellolla kaksi vuotta.
Näin varmistetaan, että jos peltoon on jäänyt kuoriaisia talvehtimaan, ne löytävät ravintoa samasta paikasta eivätkä leviä muualle ja ne on helppo torjua, Virtanen selittää.
Jokaisen perunoita viljelevän, niin ammattilaisen kuin kotitarvepuutarhurin, on välittömästi ilmoitettava Eviraan, mikäli havaitsee pellossaan koloradonkuoriaisia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

