Iltalehti: Traktoreita ei ollut olemassakaan, huijarimyyjä kääri puolen miljoonan euron voitot
Oikeus tuomitsi tällä viikolla traktorihuijarin neljäksi vuodeksi vankeuteen sekä maksamaan uhreilleen yhteensä liki 400 000 euron korvaukset.
Valtaosaa traktorihuijarin internet-sivuilla esittelemistä traktoreista ei ollut edes olemassa. Kuvan traktori ei liity tapaukseen. Kuva: Kimmo HaimiUskottavasta esiintynyt liikemies sai asiakkaansa maksamaan puoli miljoonaa euroa traktoreista, joista valtaosa ei ollut edes olemassa, uutisoi Iltalehti.
Huijarikauppias tuomittiin neljäksi vuodeksi vankeuteen 15 törkeästä petoksesta. Miehellä on aiempi ehdollinen tuomio vastaavista rikoksista.
Tunnettu laatutraktori löytyy netistä huomattavan edulliseen hintaan. Myyjä esiintyy vakuuttavasti. Etumaksu ”turvamaksuna” myyjän ilmoittamalle tilille. Tähän kuvioon on moni langennut ennenkin.
Satakunnan käräjäoikeudessa vankeuteen tuomittu traktorihuijari sai asiakkaansa maksamaan jopa yli 50 000 euron kokonaiskauppasummia ennakkoon.
Liikemies oli syytteessä yhteensä 35 rikoksesta, joista suurin osa oli eri puolilla Suomea tehtyjä petoksia ja törkeitä petoksia.
Mies oli oikeuden mukaan harjoittanut ammattimaista traktorikauppaa internet-sivuillaan. Nyt käsittelyssä ollut petosvyyhti jatkui marraskuusta 2012 marraskuuhun 2015.
Oikeudessa mies kiisti syytteen ja sen, että hän olisi erehdyttänyt ketään. Hän väitti vain toimineensa konsulttina ja tarkastaneensa koneita asiakkaita varten. Hän väitti myös, ettei ollut yhtiössä missään asemassa, eikä hänellä ollut koulutusta tai kokemusta taloushallinnosta.
Käräjäoikeuden tällä viikolla antama tuomio ei ole vielä lainvoimainen.…
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
