Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Lannoitteet kallistuvat toisen vuoden peräkkäin

    Yara Suomi perustelee tukkuhintojen nostoa typen ja muiden raaka-aineiden kallistumisella. Myös valmistuskustannukset ovat nousseet.
    Vuoden 2016 notkahduksen jälkeen lannoitteiden hinnat ovat taas vahvistuneet ja nousevan trendin odotetaan jatkuvan.
    Vuoden 2016 notkahduksen jälkeen lannoitteiden hinnat ovat taas vahvistuneet ja nousevan trendin odotetaan jatkuvan. Kuva: Jenna Jalkanen

    Yara korottaa lannoitteiden tukkuhintojaan heinäkuun alussa alkavalle kaudelle 4–9 prosenttia, mikä nostaa myös viljelijältä perittäviä hintoja. Vuosi sitten avaushintoihin tehtiin samansuuruinen korotus.

    Kaupallinen johtaja Timo Räsänen Yara Suomesta perustelee tukkuhintojen nostoa raaka-aineiden ja etenkin typen kallistumisella. Myös valmistuskustannukset ovat nousseet.

    Suomessa korotukset ovat vielä maltillisia verrattuna Keski-Eurooppaan, missä lannoitekausi alkoi jo aiemmin. Siellä on raportoitu noin 15 prosentin hintojen nousua verrattuna vuoden takaiseen, Räsänen mainitsee.

    Räsänen arvelee, että hintoihin kohdistuu korotuspaineita jatkossakin. Tärkeimmän lannoitteiden raaka-aineen, typen, hinnat ovat olleet kesällä nousussa ja urean maailmanmarkkinahinta on hätyytellyt 280 dollaria tonnilta.

    Typen ohella myös fosforin ja kalin raaka-ainehinnat ovat pitkän laskun jälkeen kääntyneet nousuun.

    Dollarin heikkeneminen noin 15 prosenttia viime vuoden kevään jälkeen vaimentaa lannoitteiden euromääräisiä korotuspaineita.

    Päättymässä oleva lannoitevuosi oli kokonaisuutena yllätyksetön ja menekki oli edellisvuosien luokkaa. Lannoiteita käytettiin hieman enemmän kuin ostettiin, mutta tilojen lannoitevarastot ovat silti merkittävästi suurempia kuin kaksi vuotta sitten.

    Metsälannoitteet tekevät kauppansa. Parissa vuodessa metsälannoitteiden toimitukset ovat kaksinkertaistuneet ja vastaavat jo viitisen prosenttia Yaran kotimaan lannoitetoimituksista.

    Yara on muuttanut fosforia ja kalia paljon sisältävien Y5 ja Y6 -lannoitteiden koostumusta. Typpeä on vähennetty ja vastaavasti fosforia ja kalia on enemmän kuin ennen. Uudet koostumukset on räätälöity nurmien perustamiseen ja syysviljojen syyslannoitukseen.

    Räsäsen mielestä fosforilannoituksessa aletaan olla kipurajalla. Peltojen fosfori on vähentynyt koko 2000-luvun ja jos käännettä ei tule seuraavien 10 vuoden aikana, suurin osa pelloista vajoaa fosforiluokkaan välttävä tai sitä huonompi.

    "Se ei enää palvele hyvän sadon tavoittelua."

    Typen ja etenkin urean maailmanmarkkinahinta on alkanut nousta osin siksi, että alan ylikapasiteettia on purettu. Etenkin Kiina seisottaa kivihiilellä typpeä tuottavia laitoksia, joiden kustannukset ovat kohonneet kalliin hiilen takia.

    Myös öljyn ja kaasun kallistuminen nostaa typen hintaa.

    Urean ja muiden typpilannoitteiden hinnat ovat olleet vuosia alhaalla. Urean tuotantokapasiteettia kasvatettiin voimakkaasti parina viime vuonna ja vielä tänä vuonna tuotanto kasvaa kulutusta nopeammin.

    Tilanne on kuitenkin muuttumassa, sillä lähivuosina uutta kapasiteettia on tulossa vain vähän tuotantoon, Räsänen kertoo.

    Typpituotannon jätti-investointien juuret ovat vuosikymmen sitten koetussa viljojen ja lannoitteiden hintapiikissä, mikä sysäsi tehdashankkeita liikkeelle. Silloin päätetyt hankkeet ehtivät nyt tuotantoon.