Tuhansien asiakkaiden väylä sähköisiin palveluihin katkeaa vuoden vaihteessa: Verohallinnon Katso-tunniste lakkautetaan – korvaavan tunnisteen hankkimisella jo kiire
Vielä syyskuussakin Verohallinnon palveluihin kirjauduttiin peräti 150 000 kertaa Katso-tunnisteella. Lakkautettavan palvelun myötä mitätöityvät myös sähköiseen asiointiin annetut valtuudet.Verohallinto lakkauttaa vuoden vaihteessa Katso-tunnistautumispalvelun. Sen myötä tuhansien maa- ja metsätilojen, yhdistysten ja esimerkiksi tiekuntien sähköisessä asioinnissaan käyttämät Katso-tunnisteet lakkaavat toimimasta.
Voidakseen käyttää sähköisiä viranomaisten asiointipalveluita myös vuodenvaihteen jälkeen Katson käyttäjien pitää siirtyä käyttämään kirjautumisessa henkilökohtaisia tunnisteita, esimerkiksi omia pankkitunnuksia tai mobiilivarmennetta tai sähköistä henkilökorttia. Työnantaja voi myös hankkia työntekijöilleen mobiilivarmenteen tai sähköisen henkilökortin sähköistä asiointia varten.
Katso-palvelun lakkauttaminen mitätöi samalla kaikki siellä annetut sähköisen asioinnin valtuutukset. Esimerkiksi maatalousyrittäjä on voinut valtuuttaa Katso-palvelussa tilitoimiston palauttamaan veroilmoituksen sähköisesti Verohallintoon tai ilmoittamaan maksetut palkat Tulorekisteriin.
Jatkossa kaikki valtuutukset viranomaisasiointiin tehdään Suomi.fi-palvelussa.
”Katsossa annetut valtuudet eivät siirry Suomi.fi-palveluun, vaan niiden tilalle pitää tehdä kokonaan uudet valtuudet Suomi.fi-palvelussa”, korostaa ylitarkastaja Juha Kartano Verohallinnosta.
Ellei uutta valtuutusta ole vuoden loppuun mennessä tehtynä, tilitoimisto ei voi enää hoitaa viranomaisasiointia ensi vuonna.
Verohallinto suosittelee Kartanon mukaan tekemään uuden valtuutuksen mahdollisimman pian, jotta palvelu ei loppuvuoden aikana ruuhkautuisi.
Verohallinto loi Katso-palvelun aikanaan välineeksi, jolla yrityksen ja yhteisöt voivat luotettavasti tunnistautua kirjautuessaan sähköisiin viranomaispalveluihin. Verohallinnon ohella Katso-tunnistautumista ovat käyttäneet useat muutkin viranomaiset, muun muassa Tulli ja Kela.
Yhteensä Katso-tunnisteella voi vielä tällä hetkellä kirjautua 104 asiointipalveluun.
Verohallinto on porrastanut siirtymän Katso-tunnisteesta Suomi.fi-tunnistautumiseen useamman vuoden ajalle. Verohallinnon mukaan jo noin 200 000 asiakasta on jo luopunut Katsosta.
Tilitoimistoalaa edustavan Taloushallintoliiton arvion mukaan Suomi.fi-valtuudet ovatkin suurimmalla osalla suomalaisyrityksistä jo kunnossa.
Vaikka Katso-tunnisteen loppu on enää parin kuukauden päässä, käyttäjät tunnistautuvat sen avulla pelkästään Verohallinnon palveluihin edelleen yhteensä noin 150 000 kertaa kuukaudessa, Kartano kertoo.
Verohallinto on myös laskenut yhä Katso-palvelun varassa olevien asiakkaiden määräksi noin 150 000. Ne joko käyttävät Katso-tunnisteita asioinnissaan tai ovat valtuuttaneet Katso-palvelussa esimerkiksi tilitoimiston veroasiointiinsa.
Jos nämä eivät ole ottaneet Suomi.fi-tunnistusta käyttöön tai valtuuttaneet tilitoimistoa Suomi.fi-palvelussa vuoden loppuun mennessä, esimerkiksi niiden lakisääteisiä Tulorekisteri-ilmoituksia ei voi vuodenvaihteen jälkeen enää tehdä.
Loppuvuoden aikana tilitoimistoilla tulee olemaan iso työ, kun kaikkien Katsossa annettujen ja yhä käytössä olevien valtuuksien tilalle pitää saada uudet Suomi.fi-valtuudet.
”Tilitoimistoille tulee olemaan melkoinen voimainponnistus hoitaa asiakkailtaan valtuudet vuoden loppuun mennessä, mutta uskon että yritysten valtuudet hoituvat hyvin”, toteaa taloushallinnon johtava asiantuntija Janne Fredman Taloushallintoliitosta.
Taloushallintoliiton suurimpana huolenaiheena ovat sellaiset yhtiöt, joissa nimenkirjoittajat ovat ulkomaisia eli usein ulkomaisten yritysten suomalaiset tyttäret
”Ulkomaisen nimenkirjoittajan tulee toimittaa monenlaisia asiakirjoja, esimerkiksi laillistettu jäljennös passista. Näiden kanssa tulee haasteita.”
Toinen huolenaihe ovat sellaiset organisaatiot, joiden päätöksenteko on hajanainen tai joissa ei ole henkilökuntaa. Näitä ovat esimerkiksi tiekunnat, monet yhteismetsät, elinkeinoyhtymät, yhdistykset ja kalastuskunnat, Fredman luettelee.
Entä maatilat?
”En usko, että maatilat sinällään ovat suuri ongelma. Maaseudulla huolestuisin tiekunnista ja vastaavista organisaatioista.”
Ensi vuodesta alkaen viranomaisten sähköisiin asiointipalveluihin kirjaudutaan aina samalla tavalla siitä riippumatta, ollaanko hoitamassa kansalaisen itsensä tai hänen edustamansa yrityksen, yhdistyksen tai vaikkapa Y-tunnuksellisen kuolinpesän asioita. Kirjautuminen tapahtuu aina asioivan henkilön omalla henkilökohtaisella tunnisteella.
Jotta asiointi yrityksen tai yhteisön puolesta olisi henkilökohtaisilla tunnisteilla mahdollista, viranomaisten tiedossa täytyy olla henkilön ja edustettavan tahon välinen kytkös.
Yksinkertaisin tilanne on niillä yrityksillä ja yhdistyksillä, jotka kuuluvat perusrekistereihin eli kaupparekisteriin, YTJ-rekisteriin tai yhdistysrekisteriin. Sillä henkilöllä on automaattisesti oikeus asioida yrityksen tai yhdistyksen puolesta henkilökohtaisilla tunnuksillaan, jolle on perusrekisteriin merkitty nimenkirjoitusoikeus.
He voivat myös antaa asiointivaltuuden omilla tunnuksillaan Suomi.fi-palvelussa.
Jos yhteisö ei kuulu perusrekistereihin, viranomaisen pitää ensin todentaa sitä edustavan henkilön tai henkilöiden oikeus asiointiin. Oikeuden todentamiseksi Suomi.fi-palvelua ylläpitävälle Digi- ja väestötietovirastolle (DVV) pitää toimittaa DVV:n sivuilla oleva valtuuslomake joko sähköisesti tai kirjeitse.
Asian voi hoitaa myös käymällä paikan päällä verotoimistossa. Ennen verotoimistoon menoa on kuitenkin syytä varmistaa, että kaikki todentamiseen tarvittavat hakemuksen liitteet on mukana.
Asiointioikeuksien todentaminen on edessä Kartanon mukaan noin 7 500:lla perusrekisterien ulkopuolisella Katson käyttäjällä, esimerkiksi maatalousyhtymillä, yhteismetsillä, tiekunnilla ja Y-tunnuksellisillä kuolinpesillä.
Valtuushakemuksella yhteisö voi valtuuttaa yhden tai useamman jäsenensä hoitamaan asioitaan sähköisesti omilla henkilökohtaisilla tunnuksillaan. Samalla lomakkeella pystyy valtuuttamaan myös esimerkiksi tilitoimiston tai neuvojan veroasioita hoitamaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

