Siemenpankki avattiin Syyrian sodan takia
Norjan Huippuvuorilla sijaitsevasta kansainvälisestä siemenpankista on otettu ensimmäisen kerran siemeniä sen kahdeksanvuotisen olemassaolon aikana.
Noin 38 000 siemennäytettä siirrettiin viime kuussa tutkimuskeskuksiin Marokossa ja Libanonissa, Yle kertoo.
Näytteet kuuluvat Syyrian Aleppossa toimineelle Kansainväliselle kuivien alueiden maatalouden tutkimuskeskukselle (ICARDA).
ICARDA:n henkilökunta joutui siirtymään pois Alepposta Syyrian sisällissodan vuoksi. Se perusti uudet tilat Libanoniin vähän matkan päähän Syyrian rajasta, missä tutkijat jatkavat työtään kestävämpien lajikkeiden kehittämiseksi ja vanhojen lajikkeiden säilyttämiseksi.
Libanonin tutkimuskeskuksessa siemenet kylvetään kasvihuoneisiin. Tutkimuskeskus pyrkii tuottamaan erityisesti kuivuutta ja kuumuutta kestäviä lajeja.
Tuure Kiviranta
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
