Koloradonkuoriaistahavaittiin vain vähän
Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mukaan koloradonkuoriaisesiintymiä on löydetty tänä vuonna vain neljännes viimevuotisesta.
Kun kuoriaisia, niiden munia tai toukkia löydettiin viime vuonna elokuun loppuun mennessä 38 kohteesta, tänä vuonna havaintoja on tehty 10.
Viimevuotisten löydöksien torjunta on onnistunut hyvin. Vain kahdessa viimevuotisessa kohteessa kuoriaista löydettiin myös tänä vuonna.
Kahdeksan muuta kohdetta ovat sellaisia, että niistä löydetyt kuoriaiset ovat tulleet Suomeen tuulten mukana viime kesänä ja talvehtineet täällä, kertoo jaostopäällikkö Raija Valtonen Evirasta.
Leviämisriski on suurin keväällä, kun kuoriutuneet tuholaiset nousevat maasta ja alkavat etsiä otollista ruokapaikkaa. Tähän parveiluaikaan ne ovat alttiita tuulille, joiden mukana ne saattavat kulkeutua Suomeen.
Valtonen ei usko, että uusia kuoriaisesiintymiä enää löytyy. Venäjällä ja Baltiassa kuoriaiset ovat valmistautumassa talveen kaivautumalla maahan.
Perunaa nostettaessa koloradonkuoriaisia voi edelleen löytyä. Siksi kaikkien ammatti- ja kotitarveviljelijöiden on muistettava tarkkailla kasvustoja. Erityisesti kannattaa etsiä aikuisia kuoriaisia.
Kuoriaisia voidaan löytää kasvustosta, nostokoneen käsivalintamatolta tai pellolle jäävistä perunan varsista.
Osa uuden sukupolven aikuisista kuoriaisista on jo kaivautumassa maahan talvehtimaan.
Evira pyytää edelleen ilmoittamaan kuoriaisepäilyistä ja -havainnoista päivystysnumeroon 040 801 4407 kello 9–20 myös viikonloppuisin.
MAIJA ALA-SIURUA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
