Kaakkois-Suomessa halukkuutta hanhimetsälle
Valkoposkihanhien paljoudesta on tullut riesa viljelijöille.
Kaakkois-Suomen viljelijöiden mukaan valkoposkihanhia on liikaa. Ne aiheuttavat tuhoja viljelyksillä. Kuva: Markku VuorikariValkoposkihanhet nousivat keskeiseksi puheenaiheeksi MTK-Kaakkois-Suomen kokouksessa torstaina Luumäellä.
Ne ovat Kaakkois-Suomessa iso ongelma etenkin keväällä, mutta nykyisin myös syksyllä, Helena Pesonen sanoi.
Kari Klaavu kertoi hanhien olleen rypsikylvöksellä kukinnon alkamiseen asti. "Ne söivät kasvista vain osan niin, että kasvi kitui muttei kuollut."
Jorma Pappilan pelloilla hanhet olivat syksyllä kaksi kuukautta, rukiin kylvöstä lumen tuloon. "Olisi oltava mahdollista hävittää hanhia ainakin paikallisesti", hän toivoi.
Janne Kainulainen toivoi puolestaan Suomen puolelle tulleiden villisikojen tehokasta metsästystä.
Toinen puheenaihe oli viljelijöiden ilmastoteot, hiilen sitominen pelloilla ja metsissä. Siitä alusti kokouksessa MTK:n ympäristöjohtaja Liisa Pietola.
"Vanha jäsen lähti liikkeelle, kun ympäristöjohtaja on puhumassa", Ilkka Knihtilä kiitteli. Hänen muistutti, että ympäristöasiat ja -järjestöt luovat mielikuvia, joita ihmisillä maataloudesta on.
"Meidän pitää kehittää omaa toimintaamme ja pystyä kumoamaan virheelliset väitteet."
Olli Marttila toivoi taulukkoa, josta olisi helppo laskea, paljonko tilan pelloilla korvataan esimerkiksi kerrostalon ilmastopäästöjä. Sen voisi kertoa, jos mediaväkeä käy tilalla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
