Uutta tietoa vesiensuojelusta: Kipsikäsittely toimii, kosteikko ei toimi

Talviaikainen kasvipeitteisyys tai kipsikäsittely ovat tehokkaita ravinteiden pidättäjiä ympäri vuoden. Sen sijaan kosteikko toimii vain kasvukaudella, koska sen teho perustuu kasvaviin kasveihin. Kuva: Jaana Kankaanpää

Peltojen kipsikäsittely on tehokkain ympäri vuoden toimiva tapa torjua ravinnevalumia pelloilta vesistöihin. Myös talviaikainen kasvipeitteisyys ehkäisee valumia tehokkaasti kasvukauden ulkopuolella.

Sen sijaan kosteikon rakentaminen ei ole niinkään perusteltu toimenpide vesiensuojelun näkökulmasta.

"Kosteikko, joissa on rehevä kasvillisuus, pidättää typpeä ja fosforia hyvin kasvukaudella. Sen sijaan kasvukauden ulkopuolella se ei juuri ehkäise ravinteiden kulkeutumista vesistöihin", toteaa tutkija Pasi Valkama.

"Päinvastoin se saattaa toimia tällöin jopa ravinteiden luovuttajana."

Väitöstutkimuksessaan hän vertaili kolmen eri suojelutoimen vaikutusta ravinnevalumiin. Mittaukset tehtiin jatkuvatoimisilla vedenlaadun mittareilla, joilla ravinnekuormitus mitattiin 10, 30 tai 60 minuutin välein ympäri vuoden.

Jos eteläisen ja lounaisen Suomen savipellot käsiteltäisiin kipsillä, Suomen Itämereen tuottama fosforikuorma vähenisi merkittävästi, Valkama toteaa.

Hän tutki peltojen kipsikäsittelyn vaikutusta Uudellamaalla Vantaanjokeen laskevan Lepsämäjoen valuma-alueella, jonka pinta-alasta noin kolmannes on peltoviljelyssä.

"Kipsin vaikutukset näkyvät nopeasti ja ne ovat ihan silminnähtävät", Valkama korostaa.

Hän esittelee kuvaparia kyntöpelloista. Toisessa kuvassa on vesilammikko käsittelemättömällä pellolla ja toisessa kipsikäsitellyllä pellolla. Käsitellyn pellon vesi on täysin kirkasta, kun taas käsittelemättömällä savisen sameaa.

Kipsikäsittelyn vaikutus perustuu siihen, että kipsi saa savipartikkelit liittymään toisiinsa suuremmiksi partikkeleiksi. Painavampina ne painuvat pohjaan eivätkä kulkeudu veden mukana eteenpäin.

Useita vuosia jatkuneiden mittausten perusteella Valkama totesi vaikutusten säilyvän ainakin neljä vuotta käsittelystä.

Myös talviaikainen kasvipeitteisyys osoittautui tehokkaaksi keinoksi vähentää peltojen aiheuttamaa ravinnekuormaa.

Erityisesti se vähensi tulva-aikaista fosforikuormitusta.

Monissa tutkimuksissa talviaikaisen kasvipeitteisyyden on kuitenkin arvioitu lisäävän liukoisen fosforin huuhtoumaa. Tätä ei Valkaman tutkimuksen mukaan kuitenkaan tapahtunut.

"Tämän osalta havainnot olivat täysin yksiselitteisiä."

Sen sijaan kosteikkojen perustamista ei vesiensuojelullisesti voi Valkaman tutkimuksen mukaan voida perustella. Monimuotoisuuden hoidossa niillä on kuitenkin oma paikkansa, hän pohtii.

Koska kosteikon teho perustuu runsaan kosteikkokasvillisuuden ravinteita pidättävään vaikutukseen, kasvukauden ulkopuolella se pidättää ravinteita heikosti. Kosteikko ei pysäytä veden virtausta niin pitkäksi ajaksi, että savipartikkelit ehtisivät laskeutua kosteikon pohjalle.

Kosteikko toimiikin huonoimmin juuri silloin, kun kuormitus on suurimmillaan.

"Kasvukauden päätyttyä kosteikosta saattaa jopa vapautua ravinteita."

Kolmen vertailukohteensa perusteella Valkama pitää järkevänä kohdistaa vesiensuojelutoimet nimenomaan pelloille, ei vesistöihin.

Tätä puoltavat myös arviot ilmastonmuutoksen vaikutuksista eli leutojen ja sateisten talvien yleistymisestä eteläisessä Suomessa.

"Näissä olosuhteissa kipsi ja talviaikainen kasvipeitteisyys toimivat hyvin."

Lue myös:

Tutkija puolustaa maatalouden vesiensuojelutoimia: Kritiikki perustunut puutteelliseen tietoon