Pelkästään rehun korkea hinta pakottaa kalkkunatilan ajamaan tuotantoa alas Saksassa: Vähintään euron tappio jokaisesta linnusta
Lihan tuottajahinta ei riitä kattamaan edes rehukustannuksia. Ostolannoitteista riippuvaiset tilat ovat suurimmissa vaikeuksissa.
Stefan Asumin tila kasvattaa 60 000 kalkkunaa vuodessa. Kuvan untuvikot ovat kuuden päivän ikäisiä. Kuva: Oliver Bodmer”Tästä se alkaa kolme kertaa vuodessa”, baijerilaisen kalkkunatilan nuori isäntä Stefan Asum hymähtää katsellessaan kuusi päivää vanhojen untuvikkojen touhua.
Asum on viidennen polven viljelijä Dasingista, 60 kilometriä Baijerin pääkaupungista Münchenistä luoteeseen. Hänen isänsä vaihtoi 1990-luvun alussa lypsykarjan kalkkunoihin. Nyt tila tuottaa vuodessa 60 000 kalkkunaa kolmessa 20 000 linnun kasvatuserässä.
Nyt kuusipäiväiset poikaset ovat täysikasvuisia 17 viikon jälkeen eli elokuussa. Heinäkuussa pitäisi taas aloittaa uuden ryhmän kanssa, mutta sen Stefan Asum jättää väliin.
”Rehukustannukset ovat vuodessa kaksinkertaistuneet. Nyt me maksamme tonnista 600 euroa. Viime keväänä hinta oli puolet halvempi”, Asum vertaa.
”Ostamme noin 70 prosenttia tarvitsemastamme rehusta. Siipikarjan rehussa on suhteellisen paljon vehnää ja maissia. Molempien hinta on Ukrainan sodan vuoksi noussut voimakkaasti”, hän jatkaa.
Pelkästään rehukustannukset ovat kivunneet niin korkeiksi, että toiminta ei ole kannattavaa 1,50 euron kilohinnalla, jonka tuottaja saa kalkkunoistaan.
”Yhden kalkkunan ruokkiminen täysikasvuiseksi tuottaa meille karkeasti noin euron tappion. Vuositasolla se tarkoittaa näillä määrillä 60 000 euroa miinusta, eikä silloin ole vielä laskettu mukaan mitään muita kustannuksia”, Asum korostaa.
”Samaan aikaan, kun rehun hinta on kaksinkertaistunut, kalkkunanlihan tuottajahinta on pysynyt jotakuinkin ennallaan. Samaa ei tietenkään voi sanoa kuluttajahinnoista kaupan lihatiskillä”, hän huomauttaa.
Saksan halpahalliketjut eli Lidl ja Aldi myyvät kalkkunafilettä tarjouksissa 5–7 euron kilohinnalla. Hyvin varusteltujen markettien normaali hinta pyörii 10 euron molemmin puolin. Erikoisliikkeissä, eli lihakaupoissa, joita Saksasta löytyy vielä paljon, rintafileistä saa maksaa vielä enemmän.
Stefan Asum astuu pihalle, missä kuormataan parhaillaan kuivattua haketta traktorin lavalle. Tila valmistaa haketta paikallisten sahojen sahausjätteestä. Se kuivataan omassa 640 kilowatin biokaasulaitoksessa, joka hallitsee kalkkunahallien ohella pihapiiriä.
Biokaasulaitoksen ansiosta vuodesta 1890 toiminnassa ollut tila on käytännössä lähes energiaomavarainen ja saa vielä merkittävän lisätulon verkkoon syötettävästä sähköstä.
Muiden tulonlähteiden ja olemattomien energiakustannusten ansiosta Stefan Asum pystyy joustamaan eli ajamaan siipikarjan kasvatusta välillä alas, jos kustannukset nousevat liian korkeiksi. Tila ei myöskään ole riippuvainen ostolannoitteista, joiden hintaa Ukrainan sota niin ikään nostaa.
Asum viljelee rehuksi ja biokaasulaitoksen raaka-aineeksi vehnää, maissia, rapsia sekä sokerijuurikasta. Omaa peltoa on 30 ja vuokrattua 50 hehtaaria.
”Me emme juurikaan joudu ostamaan lannoitteita, vaan pärjäämme omasta biokaasulaitoksesta tulevalla tavaralla. Toimitamme sitä myös lähiseudun muille tiloille, joilta me taas saamme muiden muassa lehmänlantaa biokaasulaitoksen pyörittämiseen”, Asum selittää.
”Jos olisimme ostolannoitteen varassa, rehukustannusten päälle tulisi vielä reilun 50 000 euron vuotuinen lannoitelasku”, hän lisää.
Monilla muilla alueen tiloilla tilanne näyttää surkeammalta. Lannoitteiden ja rehun hintojen voimakas nousu, joka alkoi jo viime vuoden lopulla, ajaa erityisesti maito- ja siipikarjatiloja ahdinkoon. Päälle tulevat energia- ja polttoainekustannukset.
Kevätkylvöihin lannoitteiden korkea hinta ja heikko saatavuus ei vielä Saksassakaan vaikuta. Jatko näyttää kuitenkin synkältä, jos Ukrainan sota jatkuu.
”Kyllä se meilläkin tuntuu, jos tai kun vehnän ja maissin hinnat nousevat edelleen”, Asum myöntää. Nähtäväksi jää, kannattaanko tilan kasvattaa toinen 20 000 kalkkunan ryhmä vielä loppuvuodesta vai joudutaanko siitäkin korkeiden kustannusten vuoksi luopumaan.
Stefan Asumin tila kasvattaa 60 000 kalkkunaa vuodessa. Kuvan untuvikot ovat kuuden päivän ikäisiästolannoitteista riippuvaiset tilat ovat suurimmissa vaikeuksissa.
”Tästä se alkaa kolme kertaa vuodessa”, baijerilaisen kalkkunatilan nuori isäntä Stefan Asum hymähtää katsellessaan kuusi päivää vanhojen untuvikkojen touhua.
Asum on viidennen polven viljelijä Dasingista, 60 kilometriä Baijerin pääkaupungista Münchenistä luoteeseen. Hänen isänsä vaihtoi 1990-luvun alussa lypsykarjan kalkkunoihin. Nyt tila tuottaa vuodessa 60 000 kalkkunaa kolmessa 20 000 linnun kasvatuserässä.
Nyt kuusipäiväiset poikaset ovat täysikasvuisia 17 viikon jälkeen eli elokuussa. Heinäkuussa pitäisi taas aloittaa uuden ryhmän kanssa, mutta sen Stefan Asum jättää väliin.
”Rehukustannukset ovat vuodessa kaksinkertaistuneet. Nyt me maksamme tonnista 600 euroa. Viime keväänä hinta oli puolet halvempi”, Asum vertaa.
”Ostamme noin 70 prosenttia tarvitsemastamme rehusta. Siipikarjan rehussa on suhteellisen paljon vehnää ja maissia. Molempien hinta on Ukrainan sodan vuoksi noussut voimakkaasti”, hän jatkaa.
Pelkästään rehukustannukset ovat kivunneet niin korkeiksi, että toiminta ei ole kannattavaa 1,50 euron kilohinnalla, jonka tuottaja saa kalkkunoistaan.
”Yhden kalkkunan ruokkiminen täysikasvuiseksi tuottaa meille karkeasti noin euron tappion. Vuositasolla se tarkoittaa näillä määrillä 60 000 euroa miinusta, eikä silloin ole vielä laskettu mukaan mitään muita kustannuksia”, Asum korostaa.
”Samaan aikaan, kun rehun hinta on kaksinkertaistunut, kalkkunanlihan tuottajahinta on pysynyt jotakuinkin ennallaan. Samaa ei tietenkään voi sanoa kuluttajahinnoista kaupan lihatiskillä”, hän huomauttaa.
Saksan halpahalliketjut eli Lidl ja Aldi myyvät kalkkunafilettä tarjouksissa 5–7 euron kilohinnalla. Hyvin varusteltujen markettien normaali hinta pyörii 10 euron molemmin puolin. Erikoisliikkeissä, eli lihakaupoissa, joita Saksasta löytyy vielä paljon, rintafileistä saa maksaa vielä enemmän.
Stefan Asum astuu pihalle, missä kuormataan parhaillaan kuivattua haketta traktorin lavalle. Tila valmistaa haketta paikallisten sahojen sahausjätteestä. Se kuivataan omassa 640 kilowatin biokaasulaitoksessa, joka hallitsee kalkkunahallien ohella pihapiiriä.
Biokaasulaitoksen ansiosta vuodesta 1890 toiminnassa ollut tila on käytännössä lähes energiaomavarainen ja saa vielä merkittävän lisätulon verkkoon syötettävästä sähköstä.
Muiden tulonlähteiden ja olemattomien energiakustannusten ansiosta Stefan Asum pystyy joustamaan eli ajamaan siipikarjan kasvatusta välillä alas, jos kustannukset nousevat liian korkeiksi. Tila ei myöskään ole riippuvainen ostolannoitteista, joiden hintaa Ukrainan sota niin ikään nostaa.
Asum viljelee rehuksi ja biokaasulaitoksen raaka-aineeksi vehnää, maissia, rapsia sekä sokerijuurikasta. Omaa peltoa on 30 ja vuokrattua 50 hehtaaria.
”Me emme juurikaan joudu ostamaan lannoitteita, vaan pärjäämme omasta biokaasulaitoksesta tulevalla tavaralla. Toimitamme sitä myös lähiseudun muille tiloille, joilta me taas saamme muiden muassa lehmänlantaa biokaasulaitoksen pyörittämiseen”, Asum selittää.
”Jos olisimme ostolannoitteen varassa, rehukustannusten päälle tulisi vielä reilun 50 000 euron vuotuinen lannoitelasku”, hän lisää.
Monilla muilla alueen tiloilla tilanne näyttää surkeammalta. Lannoitteiden ja rehun hintojen voimakas nousu, joka alkoi jo viime vuoden lopulla, ajaa erityisesti maito- ja siipikarjatiloja ahdinkoon. Päälle tulevat energia- ja polttoainekustannukset.
Kevätkylvöihin lannoitteiden korkea hinta ja heikko saatavuus ei vielä Saksassakaan vaikuta. Jatko näyttää kuitenkin synkältä, jos Ukrainan sota jatkuu.
”Kyllä se meilläkin tuntuu, jos tai kun vehnän ja maissin hinnat nousevat edelleen”, Asum myöntää. Nähtäväksi jää, kannattaanko tilan kasvattaa toinen 20 000 kalkkunan ryhmä vielä loppuvuodesta vai joudutaanko siitäkin korkeiden kustannusten vuoksi luopumaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
