Kasvipalkkiot maksetaan viljelijöille helmikuussa
Nyt vahvistetut palkkiomäärät eivät välttämättä ole vielä lopullisia.
Valkuaiskasveista tuotantopalkkiokelpoisia on muun muassa kuvassa kasvava rapsi. Kuva: Marita WaenerbergVuoden 2015 peltokasvien tuotantopalkkio maksetaan tuottajille helmikuussa. Valtioneuvosto vahvisti hehtaarikohtaiset palkkiomäärät istunnossaan tänään torstaina.
Palkkiota maksetaan koko maassa valkuaiskasveille 73,70 euroa hehtaarilta, rukiille 46,70 euroa hehtaarilta, sokerijuurikkaalle 79,50 euroa hehtaarilta ja tärkkelysperunalle 561,50 euroa hehtaarilta.
Vain AB-tukialueelle maksettavaa avomaavihannesten tuotantopalkkiota maksetaan 129 euroa hehtaarille.
Palkkio vahvistetaan vuosittain sen mukaan, kuinka suurelle palkkiokelpoiselle alalle palkkioita on haettu. Palkkiota voidaan maksaa yhteensä 13,7 miljoonaa euroa.
Valkuaiskasveilla palkkio laski ennakkoon arvioidusta määrästä 16,30 euroa hehtaarilta, tärkkelysperunalla 38,50 euroa. Avomaavihanneksilla palkkio kutistui 51 eurolla hehtaarilta.
Sen sijaan rukiilla ja sokerijuurikkaalla palkkiota nostettiin ennakoidusta, rukiilla 6,70 eurolla ja sokerijuurikkaalla 9,50 eurolla hehtaarilta.
Nyt vahvistetut määrät eivät kuitenkaan ole vielä välttämättä täysin lopullisia. Maa- ja metsätalousministeriön mukaan maataloustukijärjestelmän uudistuksen vuoksi lopullisia pinta-aloja ei ole vielä voitu huomioida. Siksi yksikkötasot saattavat vielä muuttua.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
