Laatu ratkaisee klapikaupat


Kyösti Isonikkilä hakkaa pilkkeeksi noin 150 kiintokuutiota oman metsän harvennuskoivua joka kevät. Pilkkeeksi tehtynä koivukuidun kuutiohinta vähintään kolminkertaistuu. Kuva: Kari Lindholm

Isonikkilä arvostaa kunnollista klapikonetta, joka vähentää käsityön määrää huomattavasti. Hän arvostaa myös turvallisuutta ja huomauttaa, ettei koneen liikkuvien osien suojuksia tule poistaa koneen ollessa käynnissä. Kuva: Kari Lindholm

Klapikone rouskuttaa koivurangoista takkapuita tasaiseen tahtiin. 33 senttimetrin mittaan katkotut klapit siirtyvät kuljetinta pitkin verkkosäkkeihin, jossa ne kuivuvat kevätahavassa pari kuukautta.

"Näistä suurin osa on myyty jo ennalta, ja viimeisetkin toimitetaan asiakkaille syksyllä. Talvella sitten myydään ei oota", Keminmaan Liedakkalassa toimiva polttopuu-urakoitsija Kyösti Isonikkilä Klaptori Ky:sta kertoo.

Eletään huhtikuun toista viikkoa. Jokakeväinen klapiurakointi on vasta lähtötelineissä. Isonikkilä käynnistää Valmet 905:n, jonka perään on kytketty kourakuormain. Liki metrinen lumikinos makoilee rankakasan päällä.

Lumen ja koivun runkojen välissä on kemiläisestä Junkohallista purettu erikoisluja pressu, joka pysyy kuosissaan, vaikka urakoitsija kiskoo sitä kasan päältä kuormaimella.

Mies luonnehtii hyvälaatuisen, läpikuivan koivupilkkeen kysyntää ehtymättömäksi. Vaikka Isonikkilä syöttää koneen kitaan vuosittain noin 150 kiintokuutiometriä omasta metsästä harvennettua koivurankaa, sekään ei riitä tyydyttämään takkapuun valtavaa kysyntää Meri-Lapissa. Tämän takia mitään kovin ankaraa kilpailutilannettakaan ei ole muodostunut klapintekijöiden välillä.


Pienet yrittäjät, joiden vuotuinen myynti ei nouse yli 10 000 euron saavat myydä klapinsa ilman 24 prosentin arvonlisäveroa, mutta Isonikkilä ei näe tässä ongelmaa, vaikka joutuu itse lisäämään arvonlisäveron klapikuution hinnan päälle.

"Jos pilke vain on kelvollista, kaikki menee kaupaksi, mitä tehdään, vaikka tekijöitäkin on alueella kymmenittäin. Kaikille riittää asiakkaita ja työtä", urakoitsija kuutioi.

Varmemmaksi vakuudeksi urakoitsijan luuri pirisee jälleen. Langoilla on taas eräs, jolta polttopuut ovat loppuneet. Puheluita tulee joka päivä, ja viime talven kireät pakkaset vain kiihdyttivät puunpolttoa talouksien varaavissa takoissa ja uuneissa.

"Sitä ihmettelen, että miksi ihmeessä uusiin taloihin ei rakenneta liitereitä, vaikka niissä on varaavat tulisijat. Puut sitten varastoidaan missä sattuu."

Kinoksen sisältä pilkottaa kasa ratapölkkyjä, jotka Isonikkilä asettelee täysien klapisäkkien alle. Tarkoituksena on, että kuiva keväinen viima kulkisi myös säkkien alta. Kesän vesisateilta säkit suojataan visusti, sillä kastuneita klapeja myyvälle ei ole tulevaisuutta alalla.

"Laatu ratkaisee kaupat. Jos märkää, uunissa sihisevää tavaraa menet myymään, toista kertaa ei tarvitsekaan myydä. Paha kello kuuluu kauas", tietää Isonikkilä.

Säkit urakoitsija siirtää kuivumaan Valmet 605:llä. Palaxin klapikonetta pyörittää vanha International, joka on kuin tehty tähän hommaan. Syyskesällä kuiva tuote kuskataan asiakkaille auton peräkärryllä.

"Toiset haluavat kuivattaa polttopuunsa itse. Heille toimitan vastapilkotut klapit traktorikuormina. Joillekin asiakkaille käyn tekemässä pilkkeet paikan päällä, ja se oikeuttaa kotitalousvähennykseen."


Portsarin töistä äskettäin eläköitynyt Isonikkilä myös auraa lunta keminmaalaisten kotitalouksien pihoilta ja pudottelee liikoja lumia katoilta. Sitäkin hommaa on riittänyt näihin päiviin saakka.

"Vaikeahan täällä maalla olisi asua, jos ei ole polttopuuntekijöitä eikä lumenpukkaajia."