Puumalan anti puhdistamoalalle: Uusi menetelmä jätevesilietteen käsittelyyn lannoitteiksi
Vähäpäästöisessä prosessissa syntyy maanparannusaineita ja kierrätyslannoitteita.
Uudella menetelmällä kuivatusta lietteestä voidaan valmistaa kierrätyslannoitteita. Kuva: Nanopar OyPuumalassa sijaitseva Nanopar Oy on kehittänyt uuden menetelmän yhdyskuntajätevesien puhdistamiseksi.
Jätevesien käsittelyssä syntyy lietettä, joka jatkokäsitellään yleensä joko kompostoimalla, mädättämällä tai polttamalla.
Nanopar on kehittänyt infrapunakuivausmenetelmän, joka yhtiön mukaan on muita menetelmiä huomattavasti vähäpäästöisempi.
Paskíer-prosessin hiilijalanjälki on yhtiön mukaan noin neljä kiloa per tonni. Lietteen kompostoinnin hiilijalanjäljeksi yhtiö kertoo 95 kiloa tonnilta ja polton 400 kiloa tonnilta.
Kuivattu liete voidaan käyttää maanparannusaineena tai tuotteistaa kierrätyslannoitteiksi lisäämällä sopivia ravinteita. Lannoitteilla on Ruokaviraston hyväksyntä ja niiden hiilijalanjälki on huomattavasti pienempi kuin kemiallisten lannoitteiden, yhtiö kertoo.
Nanoparin prosessi perustuu patentoituun vakuumiavusteiseen infrapunakuivaukseen. Prosessi on täysin automatisoitu.
Noin 600 asteen säteilylämpötila tuhoaa taudinaiheuttajat ja suuren osan lietteen ominaishajuista.
"Laitteisto on kompakti ja suunniteltu käytettäväksi jätevedenpuhdistamolla, jolloin sijainti eliminoi myös lietteen kuljetus- ja porttimaksut", kertoo Nanopar Oy:n toimitusjohtaja Jaakko Kuntonen.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
