Koloradonkuoriaisia löytyi perunakasvustosta
Koloradonkuoriaista on löytynyt kahdeltatoista perunapellolta nyt jo Keski-Suomea myöten. Löydöksistä tulee ilmoittaa Eviran päivystysnumeroon 040 801 4407. Päivystys on auki kello 9–20. Numero on toiminnassa myös viikonloppuisin.
Aikuiset kuoriaiset ja toukat syövät aluksi reikiä perunan lehtiin. Toukat voivat massoittain esiintyessään syödä lehdet lähes kokonaan. Syödyt perunavarsistot muodostavat kasvustoon pesäkkeitä, jotka on helppo havaita muusta kasvustosta.
Kotipuutarhoissa voi esiintyä myös muita kasvien lehtiä syöviä hyönteisiä, mutta niiden aiheuttama vioitus ei ole samaa suuruusluokkaa kuin koloradonkuoriaisen aiheuttama. Eviran internetsivuilta osoitteesta www.evira.fi/koloradonkuoriainen löytyy lisätietoa koloradonkuoriaisesta ja sen tunnistamisesta.
Perunan varsiston kasvu on laantunut ja peruna kukkii parhaillaan. Mukuloiden kasvu on hyvässä vauhdissa. Mukulaluku on jo määräytynyt, mutta mukulakokoa voidaan vielä kasvattaa pitämällä kosteusolot tasaisina. Mikäli lehtilannoitusta käytetään, se on tehtävä ennen kukinnan päättymistä.
Perunarupi viihtyy kuivissa oloissa. Kuivuudesta kärsineillä alueilla on odotettavissa perunarupea. Rupitartunta on tapahtunut mukulanmuodostusvaiheessa ja vähän sen jälkeen, joten ruventorjunta-aika kastelemalla on jo ohi. Rupioireet näkyvät muutaman viikon kuluessa tartunnasta.
Rutontorjunta helpottuu varsiston kasvun laannuttua. Kukinnasta alkaen noin 10 vuorokauden ruiskutusväli on riittävä. Kuivissa tai vähäsateisissa oloissa ruiskutusohjelman keskivaiheille kannattaa sijoittaa edullisia kosketusvaikutteisia aineita.
Perunantutkimuslaitos
www.petla.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
