Jätevesiremontti edessä joka viidennellä rantamökillä
Kuivakäymälä ja kantovesi vapauttavat puhdistusvaateista.
Monella mökkiläisellä on edessä jätevesiremontti ennen vuosikymmenen vaihdetta. Kuva: Raisa Kyllikki KarjalainenNoin joka viides kesämökki ei täytä nykyvaatimuksia jätevesien käsittelyssään. Kunnostuksen hinta vaihtelee muutamasta satasesta tuhansiin euroihin.
Jätevesiasetusta ollaan muuttamassa, mikä tarkoittaa vähintään pientä kunnostusta jopa sadalletuhannelle rantakiinteistölle tämän vuosikymmenen aikana, kun mukaan lasketaan huvilat ja vakituisesti asutut rantatalot.
Karkeasti voi arvioida, että joka neljänteen tai joka viidenteen mökkiin tarvitaan pienempiä tai isompia muutoksia jätevesijärjestelmään, toteaa jätevesineuvoja Minttu Peuraniemi Länsi-Uudenmaan vesiensuojeluyhdistyksestä.
Ylen haastatteleman Peuraniemen mukaan parhaimmillaan riittää, että umpisäiliöön lisätään pieni täyttymishälytin.
Toisessa ääripäässä koko jätevesien käsittelyjärjestelmä pitää laittaa uudestaan kunton, Peuraniemi kertoo.
"Hintahaitari on laaja, muutamasta satasesta jopa kymppitonniin."
Suuri osa mökeistä selviää mitättömillä kuluilla, joka ilman euronkaan investointeja, mikäli huvilalla on kantovesi ja kuivakäymälä. Näitä näyttäisi olevan valtaosa mökeistä.
Lakiesityksen mukaan vaadittavat muutostyöt koskevat ennen vuotta 2004 rakennettuja kiinteistöjä, jotka sijaitsevat enintään sadan metrin päässä rannasta tai pohjavesialueella.
Armonaikaa remonteille on lakiehdotuksen mukaan 31. lokakuuta 2019 saakka, ellei kiinteistölle myönnetä poikkeusta määräajan noudattamisesta.
Poikkeuslupa haetaan kunnalta ja esitys on, että luvan ehtoihin on luvassa tuntuvia lievennyksiä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
