Kasvukausi kaksi viikkoamyöhässä Oulun seudulla
Viileä kesä näkyy pelloilla. Elokuuta on enää runsas viikko jäljellä, mutta puinteja on vasta kokeiltu otollisilla lohkoilla.
Tehoisa lämpösumma lasketaan niin, että päivän keskilämpötilasta vähennetään viisi astetta ja päivittäiset luvut lasketaan yhteen.
Suhteessa viileintä on ollut Pohjois-Pohjanmaan rannikolla, kun itärajalla lämpösummaa on kertynyt tavanomaiseen tahtiin.
Tehoisaa lämpösummaa oli kertynyt Oulussa maanantaihin mennessä 797 astetta, kun vuosien 1971–2000 keskiarvo on 74 astetta enemmän, kertoo meteorologi Asko Hutila Ilmatieteen laitokselta.
Pohjois-Pohjanmaan tutkimusasemalla Ruukissa vajetta on vielä enemmän, 93 astetta. Se tarkoittaa karkeasti kahta viikkoa. Hellepäiviäkin on ollut poikkeuksellisen vähän.
Jostain syystä myös Hankoniemellä näyttää olleen viileää. Tammisaaressa lämpösumma alittaa 103 asteella keskiarvon. Kauhavalla keskiarvosta ollaan perässä 56 astetta ja Jokioisilla 33 astetta.
Itärajalla lämpösummaa on kertynyt jopa hieman enemmän kuin tavallisesti. Lieksassa oltiin maanantaina 9, Joensuussa 7 Kuhmossa 2 astetta edellä pitkän ajan keskiarvoja.
Hutilan mukaan kulunut kesä on ollut viileä, muttei poikkeuksellisen kylmä. Viimeksi näin viileää oli 2008, jolloin lämpösumma oli Oulussa jäljessä 115 astetta elokuun puolivälissä ja Kuhmossa peräti 163 astetta.
Toisaalta aivan etelärannikolla kesä oli lämmin. Helsinki-Vantaan lentoasemalla tehoisa lämpösumma ylitti 46 asteella ajankohdan keskiarvon.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
