”Tarvitaan rehuvalmiste,jota ei lasketa lääkinnäksi”
Pro Luomun maidon arvoketjutyöryhmän puheenjohtaja ja luomumaidon tuottaja Arja Peltomäki Myrskylästä huokaa, että keinot alkavat olla vähissä.
Kuuman kesän jäljiltä ongelmia on kasaantunut hänenkin tilallaan: kesähelteellä poikineiden lehmien jälkeiset jäi monessa tapauksessa irtoamatta, solutaso maidossa on noussut ja hedelmällisyyshäiriöitä on ollut.
”Olen miettinyt paljon, mitä tässä voi tehdä. Rehufirmojen ihmiset tietävät, mistä on kyse. Samoin tutkimustietoa on jo olemassa, ja yleisessä tiedossa se asia, että Suomen ja Irlannin maaperät ovat seleeniköyhiä”, Peltomäki sanoo.
Hän ehdottaa, että Suomessa viranomaiset ottaisivat käyttöön poikkeussovelluksen, kunnes EU:ssa asia saadaan hoidettua.
”Ruotsissa eläinsuojelulaki menee ohi luomuasetuksen. Jotain samanlaista pitää täällä tehdä.”
”Tarvitaan seleenipitoinen rehuvalmiste, jota ei lasketa lääkintäkerraksi. Kyse on kuitenkin normaalista kivennäisestä.”
Peltomäki tietää, että epäorgaanista seleeniä tiloilla annetaan nyt kivennäisrehuissa kaksinkertaisia ja jopa kolminkertaisia annoksia normaalitasoon nähden.
”Onhan se parempi kuin perustaso, mutta sekin maksaa rahaa. Asiantuntijat eivät hevin ole törmänneet epäorgaanisen seleenin yliannostukseen, koska se ei eläimen elimistöön sitoudu.”
LIISA YLI-KETOLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
