Tuotantoeläimet kärsivät enemmän helteestä kuin kylmästä
Tämän päivän odotetaan olevan lämpimin vähään aikaan, huomenna torstaina viilenee.
Riittävästi juomista ja mahdollisuus varjossa lepäilyyn pitävät eläimet tyytyväisenä myös lämpimällä säällä. Kuva: Kari SalonenHelteinen sää rasittaa kaikkia tuotantoeläimiä. Erityisesti se rasittaa korkeatuottoisia tuotantoeläimiä, sillä niiden aineenvaihdunta on vilkasta.
Kuumuus heikentää esimerkiksi maidontuotantoa, sillä lehmät vähentävät lämmöntuotantoaan syömällä vähemmän rehua.
Juomavettä ja varjoisia lepopaikkoja on tärkeää olla runsaasti tarjolla. MTT:n vanhemman tutkijan Auvo Sairaksen mukaan eläimet voivat nauttia myös mahdollisuudesta yöulkoiluun, jolloin navettakin pääsee viilenemään.
Sen sijaan tyyntä pakkasta viileyteen totutetut eläimet kestävät hyvin, kunhan niille on tarjolla tarpeeksi rehua lämmöntuottamiseen.
Erityisen herkkiä kuumuudelle ovat kuljetettavat eläimet. Kuljetusvälineiden sisälämpötiloja on seurattava tarkkaan, Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry muistuttaa.
Lemmikkien kanssa matkailevien on syytä miettiä, voisiko matkat ajoittaa iltoihin tai aamuihin. Sisälämpötilat kohoavat autossa helposti vaarallisen korkeiksi.
Varjoonkaan ei kannata luottaa liikaa, sillä aurinko siirtyy ja auto saattaa joutua paahteeseen. Raolleen jätetyt ikkunat eivät riitä pitämään autoa viileänä.
Karvainen lemmikki saa lämpöhalvauksen helpommin kuin ihminen, sillä ne eivät voi säätää lämpöään hikoilemalla. Lämpöhalvauksen oireita ovat apaattisuus, huonovointisuus ja raskas läähätys.
Ensiavuksi lämpöhalvaukseen kaivataan viilennystä kastelemalla vedellä. Sen jälkeen lemmikki on toimitettava eläinlääkäriin tarkastettavaksi.
Tämän hetkisen hellejakson odotetaan päättyvän tänään ja ilmojen viilentyvän huomenna. Ilmatieteenlaitos varoittaa mahdollisesti vaarallisista ukkosista Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Itä-Lapissa.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
