3. luukku: Isäntäväki kirkossa – koira söi herkut
Joulukalenterissa kerrotaan tänään, kuinka toscakakku ja 15 korvapuustia katosivat parempiin suihin.Lähestulkoon kaikkiin joulumuistoihini liittyy koira. Lapsuudenkodissani Espoossa oli ensin airedalenterrieri Osku, sitten samanmoinen Rekku. Molemmat olivat erityisen persoja ruualle.
Jo hyvissä ajoin perheeni oppi, ettei kuusen alle saa laittaa paketteja, joissa on suklaata. Kerran eräs sukulainen kuitenkin erehtyi ja laittoi suklaata sisältävän paketin lahjakasaan.
Alta aikayksikön Osku repi lahjapaperit ja hotkaisi noin 30 After Eight -konvehtia kitaansa. Suklaan sanotaan olevan koiralle vaarallista, mutta meidän koiriamme se ei tappanut.
Kriittinen hetki jouluaattojen tohinassa oli joulukirkko, jolloin koira jäi yksin kotiin – herkkujen kanssa.
Vuonna 2008 äitini oli kyllä piilottanut leipomukset Rekulta, mutta se ei riittänyt. Korkealta pöydältä koira sai kaavittua muoviin käärityn toscakakun ja mikroaaltouunin päältä pellillisen pullia.
"Mitäs jätitte minut yksin kotiin", Rekku tuntui sanovan, kun näimme hävityksen.
Rekku söi toscakakun ja 15 korvapuustia, äiti kirjasi jouluruokatiedostoonsa muistutukseksi seuraavalle vuodelle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

