Keskusta vaatii ennallistamissuunnitelmaa eduskunnan käsittelyyn
Kansallisessa ennallistamissuunnitelmassa suunnitellaan EU:n ennallistamisasetuksen kansallista toimeenpanoa.
Markku Siponen ja Eerikki Viljanen tahtovat ennallistamissuunnitelman eduskunnan käsittelyyn. Kuva: Johannes Erkkilä / Keskusta, Sanne KatainenKeskustan kansanedustajat vaativat ennallistamisasetuksen kansallisen suunnitelman käsittelemistä eduskunnassa enne sen lähettämistä Euroopan komissiolle.
Vastikään puolueensa varapuheenjohtajaksi valittu Markku Siponen kertoo tiedotteessaan ennallistamisen kustannusarvion olevan Suomelle jopa yli 10 miljardia euroa.
”Ennallistamissuunnitelma on laadittava huolella niin, että maanomistajien oikeusturvasta sekä maa- ja metsätalouden toimintaedellytyksistä huolehditaan”, Siponen vaatii.
”Pääministeri Petteri Orpo (kok.) vastaa hallituksessa EU-politiikasta, joten hänen on otettava asiassa johtajuus ja huolehdittava, että ennallistamissuunnitelman hyväksyy parlamentaarisesti Suomen eduskunta.”
Ennallistamisesta puhuttiin myös eduskunnan suullisella kyselytunnilla torstaina.
Silloin keskustan Eerikki Viljanen kysyi Orpolta siitä, miten eduskunta pääsee osallistumaan suunnitelman valmisteluun.
”Valta suunnitelman valmisteluun ja EU-komissiolle toimittamiseen ollaan keskittämässä valtioneuvostolle ja etenkin ympäristöministeriölle”, Viljanen sanoi puheenvuorossaan.
Orpon mukaan asiaa käsitellään normaalin käytännön mukaisesti.
”Meillä on normaali valtioneuvoston valmistelu käynnissä EU-lainsäädäntöön ja sen toimeenpanoon liittyen, ja siitä tullaan normaaliin tapaan käymään keskustelu eduskunnan kanssa ja informoimaan eduskuntaa ja sen valiokuntia. Eli minusta prosessihuolta tässä ei ole”, Orpo sanoi.
Luonnonsuojelulain muuttamisesta annetun hallituksen esityksen mukaan ennallistamissuunnitelman laatiminen tapahtuisi ympäristöministeriön johdolla yhteistyössä keskeisten ministeriöiden ja muiden toimijoiden kanssa ja päätöksen tekisi valtioneuvosto.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






