FAO: Ruuan hinta painunut alimmilleen seitsemään vuoteen
Hinnat ovat laskeneet vuoden 2011 huipusta peräti 37 prosenttia.Ruuan hinta painui YK:n elintarvikejärjestön FAOn mukaan alimmilleen seitsemään vuoteen tammikuussa. Vuoden 2011 huipusta hinnat ovat laskeneet peräti 37 prosenttia.
Tammikuussa eniten halpeni sokeri, kun sääolot kohenivat Brasiliassa.
Myös viljan hinnat vajoavat huolimatta siitä, että ensi syksyn sato-odotukset ovat vain keskinkertaisia.
Viljavarastot ovat isoja ja FAO korotti vielä omaa varastoennustettaan torstaina. Markkinoilla pidetään mahdollisena, että hinnat saattavat päätyä vuoden 2007 viljakriisiä edeltävälle tasolle.
Vielä niin alhaalla ei olla. Vehnän lähin futuurihinta laski viime viikolla alle 160 euron tonnilta Pariisin hyödykepörssissä, alimmilleen sitten kesän 2010. Perjantaina kauppaa käytiin 157,5 eurolla.
Suomessa hinnat ovat painuneet alaspäin samaa tahtia pörssien kanssa.
Syysviljojen tilanne on pääosin suotuisa Venäjällä, ja yhtä hyvältä näyttää EU:ssa, joka on maailman suurin syysvehnän tuottaja.
FAOn mukaan EU:n syysvehnäsadosta näyttää tulevan iso kolmatta kertaa peräkkäin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

