Suomalaisia kannustetaan osallistumaan lannankäsittelykilpailuun
Suomalaistenkin toivotaan osallistuvan kilpailuun, jolla etsitään uusia teknologisia ratkaisuja lannan käsittelyyn.Baltic manure handling award -kilpailun ilmoittautumisaikaa on jatkettu 14.10. saakka. Alunperin ilmoittautumisten piti päättyä 1.10.
”Ilmoittautumisia toivotaan mistä tahansa lannan käsittelyyn liittyvästä uudesta, markkinoitavasta tekniikasta ja/tai toimenpiteestä. Palkinto voi tuoda merkittävää näkyvyyttä kaikissa Itämeren maissa”, kertoo kilpailuorganisaation terveisiä Tanskasta erikoistutkija Sari Luostarinen Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta (MTT).
Erityisesti tanskalaiset yritykset ovat ilmoittautuneet kisaan aktiivisesti. Heidän ilmoittamansa lannankäsittelytekniikat liittyvät pääasiassa lietelannan separointiin, jakeistamiseen sekä sijoituslevitykseen.
Varsinaista palkintoa kilpailussa ei jaeta, vaan kyse on tunnustuksesta sekä myönteisestä näkyvyydestä tiedotusvälineissä ja verkkosivuilla.
Marraskuisesta tilaisuudessa palkitaan Itämeren alueen ympäristöystävällisin tila.
Suomen lisäksi kilpailuun saa osallistua Ruotsista, Virosta, Latviasta, Liettuan, Puolasta, Saksasta ja Tanskasta.
Lisätietoja kilpailusta www.balticmanure.eu/ ja www.balticdeal.eu/
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
