Koloradonkuoriaiset kömpivät perunakasvustoon - muista tarkkailu
Tähän päivään mennessä on löydetty 14 koloradonkuoriaisesiintymää, mutta Eviran arvion mukaan niitä on enemmän.Tällä viikolla uusi sukupolvi koloradonkuoriaisia on noussut maasta perunakasvustoon, kertoo Elintarviketurvallisuusvirasto Evira.
Viranomaiset muistuttavat vaarallisen perunantuholaisen koloradonkuoriaisen tarkkailun olevan sekä ammatti- että kotitarveviljelijöiden velvollisuus.
Sielläkin, missä perunat on jo nostettu, pelloille jääneet varret on syytä tarkastaa.
Kuoriaisia on vaikea havaita, sillä perunan varret ja lehdet alkavat tuleentua, sanoo ylitarkastaja Atro Virtanen Eviran kasvinterveysyksiköstä.
Elokuun 20. päivään mennessä on Etelä-Karjalassa ja -Savossa on löytynyt yhteensä 14 esiintymää, joista neljä havaittiin jo viime syksynä. Virtasen mukaan on oletettavaa, että kuoriaisesiintymiä on enemmän.
Eviran mukaan kaikki esiintymät ovat kahtena edellisenä vuonna paikalle kulkeutuneiden ja paikoilla talvehtineita kuoriaisia tai niiden jälkeläisiä.
Koloradonkuoriainen kuuluu vaarallisiin kasvintuhoojiin eikä niitä pidä mennä torjumaan omin päin.
Kuoriaisten hävittäminen on viranomaisten vastuulla ja käytännössä sen tekevät Eviran ja ely-keskusten tarkastajat.
Evira pyytää ilmoittamaan kuoriaisepäilyistä ja -havainnoista päivystysnumeroon 040 801 4407 (varmimmin klo 9—20, myös viikonloppuisin).
Lisätietoa ja kuvia koloradonkuoriaisesta ja esiintymäpaikoista sekä ohjeita tarkkailuun ja toimenpiteisiin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

